Ennen kuin lapseni syntyivät, ajattelin monien muiden lapsettomien tapaan, että kai lapsia voi kuljettaa mukana sinne, minne nyt ikinä sattuu olemaan menossa. Että ne pitää vain kasvattaa sellaisiksi. Esikoisen pikkuvauva-aika olikin aika helppoa. Oikeastaan esikoinen kulki mukana melkein joka paikkaan aika moitteettomasti kolme vuotta, kunnes toinen lapsi syntyi ja kaikki muuttui. Ei liene sattumaa, että avioerot tapahtuvat juurikin sen toisen lapsen jälkeen. Elämä muuttuu kaaokseksi, suorittamiseksi, kiireeksi ja väsymykseksi. Sanovat myös, että kolmas lapsi tehdään, jos liitossa on selviydytty kahden lapsen loukosta. Meillä on selvitty, mutta oikeasti: ei enää ikinä yhtään vauvaa ja vaipparallia.
Sivusta olen seurannut, miten toiset kuitenkin näyttävät onnistuvan kuljettamaan iloista ja kärsivällistä lapsilaumaa mukanaan yleisötapahtumissa. Mukulat syövät kaikkea ja viihtyvät. Minulla on aina mukanani kaksi kärsimätöntä lasta, joista pienempi järjestää useimmiten jonkun kohtauksen. Ei monta hetkeä hiljaa voi olla pikku pää... Voisin tietysti tehdä saman, kun viime Horse Show´ssa takanani istunut perhe, että pitäisin lapseni hiljaisina mm. elektronisten tablettien voimalla, mutta mielestäni ihmisen on parempi tylsistyä kuin muuttua tylsäksi. Tylsistymisestä en taas voi lapsiani moittia, koska minullakin on melkein joka paikassa tylsää. Vilkuilen kelloa ja haluan lähteä kotiin. Eniten maailmassa inhoan sitä, että joudun olemaan kiinni jonkun toisen aikatauluissa silloin, kun olen tekemässä jotain itselleni mielekästä juttua. Siksi hakeudun useimmiten harrastamaan yksin. Ja kun minulla on silloin tylsää, mietin, mitä voisin kirjoittaa.
![]()
Koska Ruuhkavuosiratsastaja on tänäkin vuonna Helsinki International Porche Horse Show´n yhteistyöblogi, sain ilokseni kutsun Finnderbyyn. Lapset oli kuitenkin otettava mukaan. Aamu alkoi sillä, että kuopus ei olisi halunut herätä. Oli liikaa valoa. Kolmevuotias raivosi auringolle, että laittakaa se pois päältä. Tästä voi tulla vain hyvä päivä, tuumimme, mutta rohkeasti matkaan.
Porche Horse Show´n kojun kupliva juoma sekä ihanat mansikat olivat kohdallani helmiä sioille. Kuopus halusi nähdä bussin ja esikoisen mielestä tilaisuus oli tylsä. Koska lähtö kotoa oli viivästynyt ja meille oli tullut hiukan kiire, lapset olivat nälkäisiä ja odottelun jälkeen kiljuva nälkä vaihtui pelkäksi kiljunnaksi. Täytyy kyllä kehua, että Finnderbyn ruokakojun ruokatarjonta oli oikein mieleinen: kanakastiketta ja riisiä sekä kahdenlaisia burgereita, 6,50€ annokselta. Kuusivuotiaan mielestä hampurilainen olikin yllättäen maailman paras ja minä mieheni jaoimme nyhtöpossburgerin, joita olimme tajunneet ostaa vain yhden, koska ajattelimme kummankin lapsen syövän mieluiten kanaa ja riisiä. Kuopus sai lopulta hänkin ruokailun käyntiin ja alkoi hymyillä. Tuntui, että koko ympäröivä maailma vihasi seuruettamme. Joukkoon saattoi mahtua muutama, joka ainoastaan sääli meitä ja ajatteli voitonriemuisesti, että onneksi meillä ei ole lapsia mukana, Joku lapseton tietysti ajatteli, että kasvattaisi varmasti omansa paremmin.
Päästyämme viimein katsomaan Mannerheimin kenttäkisaa ja vesiesteelle, lapsille tuli pissahätä.
Käveltyämme expoalueen läpi, ostimme lapsille keppihevoset. Kumpikin lapsista ilmoitti kepparinsa nimeksi Pähkinänsärkijä. Haaveilemani nimikyltti Pädelle jäi ostamatta, koska myyjällä ei käynyt kortti eikä pankkiautomaatteja näkynyt. Tiesittekö muuten, että Espoossa teekkareiden vappulehdenkin voi ostaa nykyisin millä tahansa kortilla?
Kotimatkalla esikoinen varmisti, että tullaanhan me ensi vuonnakin, koska oli kuulemma kivaa. Mietin, miltä minun mukavat lapsuuskesämuistoni ovat mahtaneet tuntua vanhemmistani.
![]()
Sivusta olen seurannut, miten toiset kuitenkin näyttävät onnistuvan kuljettamaan iloista ja kärsivällistä lapsilaumaa mukanaan yleisötapahtumissa. Mukulat syövät kaikkea ja viihtyvät. Minulla on aina mukanani kaksi kärsimätöntä lasta, joista pienempi järjestää useimmiten jonkun kohtauksen. Ei monta hetkeä hiljaa voi olla pikku pää... Voisin tietysti tehdä saman, kun viime Horse Show´ssa takanani istunut perhe, että pitäisin lapseni hiljaisina mm. elektronisten tablettien voimalla, mutta mielestäni ihmisen on parempi tylsistyä kuin muuttua tylsäksi. Tylsistymisestä en taas voi lapsiani moittia, koska minullakin on melkein joka paikassa tylsää. Vilkuilen kelloa ja haluan lähteä kotiin. Eniten maailmassa inhoan sitä, että joudun olemaan kiinni jonkun toisen aikatauluissa silloin, kun olen tekemässä jotain itselleni mielekästä juttua. Siksi hakeudun useimmiten harrastamaan yksin. Ja kun minulla on silloin tylsää, mietin, mitä voisin kirjoittaa.
Koska Ruuhkavuosiratsastaja on tänäkin vuonna Helsinki International Porche Horse Show´n yhteistyöblogi, sain ilokseni kutsun Finnderbyyn. Lapset oli kuitenkin otettava mukaan. Aamu alkoi sillä, että kuopus ei olisi halunut herätä. Oli liikaa valoa. Kolmevuotias raivosi auringolle, että laittakaa se pois päältä. Tästä voi tulla vain hyvä päivä, tuumimme, mutta rohkeasti matkaan.
Porche Horse Show´n kojun kupliva juoma sekä ihanat mansikat olivat kohdallani helmiä sioille. Kuopus halusi nähdä bussin ja esikoisen mielestä tilaisuus oli tylsä. Koska lähtö kotoa oli viivästynyt ja meille oli tullut hiukan kiire, lapset olivat nälkäisiä ja odottelun jälkeen kiljuva nälkä vaihtui pelkäksi kiljunnaksi. Täytyy kyllä kehua, että Finnderbyn ruokakojun ruokatarjonta oli oikein mieleinen: kanakastiketta ja riisiä sekä kahdenlaisia burgereita, 6,50€ annokselta. Kuusivuotiaan mielestä hampurilainen olikin yllättäen maailman paras ja minä mieheni jaoimme nyhtöpossburgerin, joita olimme tajunneet ostaa vain yhden, koska ajattelimme kummankin lapsen syövän mieluiten kanaa ja riisiä. Kuopus sai lopulta hänkin ruokailun käyntiin ja alkoi hymyillä. Tuntui, että koko ympäröivä maailma vihasi seuruettamme. Joukkoon saattoi mahtua muutama, joka ainoastaan sääli meitä ja ajatteli voitonriemuisesti, että onneksi meillä ei ole lapsia mukana, Joku lapseton tietysti ajatteli, että kasvattaisi varmasti omansa paremmin.
Päästyämme viimein katsomaan Mannerheimin kenttäkisaa ja vesiesteelle, lapsille tuli pissahätä.
 |
| Sanna Siltakorpi teki hattutempun ja pokkasi tämän vuoden SM-kullan Lucky Accordilla. Tässä ratsuna Bofey Bridge. Sanna Siltakorpi ratsasti luokassa kolmoisvoittoon. |
Käveltyämme expoalueen läpi, ostimme lapsille keppihevoset. Kumpikin lapsista ilmoitti kepparinsa nimeksi Pähkinänsärkijä. Haaveilemani nimikyltti Pädelle jäi ostamatta, koska myyjällä ei käynyt kortti eikä pankkiautomaatteja näkynyt. Tiesittekö muuten, että Espoossa teekkareiden vappulehdenkin voi ostaa nykyisin millä tahansa kortilla?
Kotimatkalla esikoinen varmisti, että tullaanhan me ensi vuonnakin, koska oli kuulemma kivaa. Mietin, miltä minun mukavat lapsuuskesämuistoni ovat mahtaneet tuntua vanhemmistani.
