Ajatelkaas, jos teille joskus kävisi niin, että hermostuisitte lapseenne ihan täysin. Olisitte olleet lastenne kanssa monta päivää ilman toista aikuista ja ette olisi tottuneet siihen. Joutuisistte myös hoitamaan hevosta jälkikasvu jatkuvasti mukananne. Kuvitelkaa vielä, että ne lapset eivät nyt sitten olisikaan sellaisia oppikirjalapsia, joita kaikilla muilla on, että hymyilevät ja ovat aina nätisti ja joille voi pakata mukaan värityskirjan, jota ne sitten kiltisti värittävät.
Sitten kuvitelkaa, että olisitte monista syistä ihan rättiväsyneitä. Siis oikeasti. Sitten ottaisitte tosiaan koko revohkan mukaanne tallille ja yrittäisitte ratsastaa hevosen, joka on vähän pöllö. Ei sillä, että kellään teistä olisi sellaista pöllöä hevosta. mutta kuvitelkaa, että se aina moitteettomasti käyttäytyvä ratsunne ei olisikaan nyt sellainen kuin yleensä. Ja sitten kuvitelkaa, että kuusivuotias lapsenne saa murrosikäiskohtauksen ja että te itse taannutte samalle tasolle.
Tämä siis kuvitelmaa vain, koska ei kai kukaan koskaan ole kuullut lapsensa suusta, että minä vihaan sinua ja että minä muutan pois ja vaihdan äitiä ja että siihen lipsahtaisi itseltä, että nyt mene ole hyvä taijotainmuutavalinnaista. Ja että hermostuisitte ihan sikana ja sitten tajuaisitte, että se kaikki tarttuu hevoseen, joka ei tietenkään ymmärrä, että kukaan ei ole vihainen sille, vaan kaahottaa menemään. Aika hurjaa, koska eihän kukaan nyt kai edes yrittäisi ratsastaa vihaisena, koska kaikki tietävät, että vihaisena ei tietenkään saa mennä hevosen selkään. Kuka nyt sellaista yrittäisi ikinä.
Ja sitten kuvitelkaa, että huomaisitte kaiken kaahotuksen, huutamisen ja riidan keskellä, että porukan fiksuin on ollut se kolmevuotias, joka on istunut koko ajan kentänlaidalla ja kysyy nyt silmät suurina: koska minä saan ratsastaa. Ja siltä tulisi tietysti itku, kun sille joutuisi sanomaan, että nyt ei kukaan enää ratsasta. Miksi? Koska äidin pää ei kestä ja kun äidin pää ei kestä, mikään ei onnistu yhdeltään kaksi- tai nelijalkaiselta äidin ympärillä.
Eihän tällaista nyt koskaan kellekään kävisi. Eihän? Laulatte aina vain, että äideistä parhain mä oon. Selviätte luonnostaan syvässä päässä, koska osasitte uida ennen kuin olitte nähneet vettä.
Sitten kuvitelkaa, että olisitte monista syistä ihan rättiväsyneitä. Siis oikeasti. Sitten ottaisitte tosiaan koko revohkan mukaanne tallille ja yrittäisitte ratsastaa hevosen, joka on vähän pöllö. Ei sillä, että kellään teistä olisi sellaista pöllöä hevosta. mutta kuvitelkaa, että se aina moitteettomasti käyttäytyvä ratsunne ei olisikaan nyt sellainen kuin yleensä. Ja sitten kuvitelkaa, että kuusivuotias lapsenne saa murrosikäiskohtauksen ja että te itse taannutte samalle tasolle.
Tämä siis kuvitelmaa vain, koska ei kai kukaan koskaan ole kuullut lapsensa suusta, että minä vihaan sinua ja että minä muutan pois ja vaihdan äitiä ja että siihen lipsahtaisi itseltä, että nyt mene ole hyvä taijotainmuutavalinnaista. Ja että hermostuisitte ihan sikana ja sitten tajuaisitte, että se kaikki tarttuu hevoseen, joka ei tietenkään ymmärrä, että kukaan ei ole vihainen sille, vaan kaahottaa menemään. Aika hurjaa, koska eihän kukaan nyt kai edes yrittäisi ratsastaa vihaisena, koska kaikki tietävät, että vihaisena ei tietenkään saa mennä hevosen selkään. Kuka nyt sellaista yrittäisi ikinä.
Ja sitten kuvitelkaa, että huomaisitte kaiken kaahotuksen, huutamisen ja riidan keskellä, että porukan fiksuin on ollut se kolmevuotias, joka on istunut koko ajan kentänlaidalla ja kysyy nyt silmät suurina: koska minä saan ratsastaa. Ja siltä tulisi tietysti itku, kun sille joutuisi sanomaan, että nyt ei kukaan enää ratsasta. Miksi? Koska äidin pää ei kestä ja kun äidin pää ei kestä, mikään ei onnistu yhdeltään kaksi- tai nelijalkaiselta äidin ympärillä.
Eihän tällaista nyt koskaan kellekään kävisi. Eihän? Laulatte aina vain, että äideistä parhain mä oon. Selviätte luonnostaan syvässä päässä, koska osasitte uida ennen kuin olitte nähneet vettä.
 |
| Zelda Rantala kuvasi verryttelyä lauantaina. |