Kävin tänään hevostarvikeliikkeessä. Ajoin vähän pidemmän matkan, koska halusin ihan tavallisia pinteleitä. Jostain syystä lähimmistä liikkeistä saa kyllä jousto- ja fleecepinteleitä, mutta ei sellaisilla kiinnitetä kaviohauteita. Juuri nyt sellaisen kiinnittäminen ei ole onneksi ajankohtaista, mutta pinteleitä on hyvä olla ensiapulaukussa varmuuden vuoksi.
Olen aina ollut vähän pihi ja ostanut alennusmyynneistä. Jos minulla ei olisi lapsia, mutta tuloni olisivat silti nykyisenlaisen, en varmasti välittäisi, maksaako hevoseni jännesuojat 50 vai 150 euroa. Ostaisin varmasti suuremmin kyselemättä juuri sitä, mitä mieli tekisi ja ajattelisin, että se maksaa vuosien aikana itsensä takaisin. Mutta juuri nyt ostan mieluummin ne 50 euron suojat alennusmyynnistä, sillä jos tarvitsen tuotetta nyt, minua kiinnostaa myyntihinta. Tuote tekee lompakkooni loven juuri nyt eikä ensi vuonna. Valmistajat tietysti sanovat, että laatu kestää ja maksaa, mutta kun ei siitäkään voi tänä päivänä olla varma. Satasen suojat voivat kadota hankeen tai niistä irtoaa sisukset (kokemusta on), mutta iloksesi jotkut euroopan rumimmat hivutussuojat eivät rikkoudu, katoa tai häviä, vaikka miten toivoisit. Tästä esimerkkinä se, että Päde rytisti menemään Nuuksio-retkellään halvimmissa hivutussuojissa ja markettisuitsissa ja tuli takaisin kotiin kaikkine varusteineen ihan ehjänä.
Jostain syystä sitä tuntee kuitenkin häpeää siitä, ettei halua ostaa sitä parasta eli hemmetin kallista. Muotijutut saavat helposti vakuuttumaan, että hevonen kärsii ilman jotain tiettyä juttua. Tallikulttuuri vaikuttaa aivan tolkuttoman vahvasti siihen, miten hevosia kääritään loimiin, pinteleihin ja suojiin, kuinka paljon jalkoja kylmätään, kuinka monesta purkista syötetään ja miten karvoja keritään. Siinä sivussa naapurikarsinasta saatetaan ihmetellä, miten joku toinen ei valmentaudu yhtä säännöllisesti kuin mitä itse tehdään. Olen varma, että kuka tahansa meistä haluaisi valmentautua vaikka joka hiton päivä, mutta rahaa ei vain ole.
Minä en tiedä, missä puussa elävät ne ihmiset, jotka eivät joudu koskaan laskemaan rahojaan. Jokainen hevosenomistaja joutuu takuulla säästämään jossain, jotta pystyy pitämään hevostaan. Sen takia he luikkivat tarjoustaloissa ja tokmanneissa ostamassa halpoja loimia ja iloitsevat, kun naapurilla on samanlaisia tiimijuttuja. Toiset vain valitettavasti sortuvat siinä samassa syssyssä paheksumaan niitä, joilla on varaa ostaa kallista. Hitto, kun nämä hevoset saataisiin hoidettua syyllistymättä ja syyllistämättä.
Olen aina ollut vähän pihi ja ostanut alennusmyynneistä. Jos minulla ei olisi lapsia, mutta tuloni olisivat silti nykyisenlaisen, en varmasti välittäisi, maksaako hevoseni jännesuojat 50 vai 150 euroa. Ostaisin varmasti suuremmin kyselemättä juuri sitä, mitä mieli tekisi ja ajattelisin, että se maksaa vuosien aikana itsensä takaisin. Mutta juuri nyt ostan mieluummin ne 50 euron suojat alennusmyynnistä, sillä jos tarvitsen tuotetta nyt, minua kiinnostaa myyntihinta. Tuote tekee lompakkooni loven juuri nyt eikä ensi vuonna. Valmistajat tietysti sanovat, että laatu kestää ja maksaa, mutta kun ei siitäkään voi tänä päivänä olla varma. Satasen suojat voivat kadota hankeen tai niistä irtoaa sisukset (kokemusta on), mutta iloksesi jotkut euroopan rumimmat hivutussuojat eivät rikkoudu, katoa tai häviä, vaikka miten toivoisit. Tästä esimerkkinä se, että Päde rytisti menemään Nuuksio-retkellään halvimmissa hivutussuojissa ja markettisuitsissa ja tuli takaisin kotiin kaikkine varusteineen ihan ehjänä.
Jostain syystä sitä tuntee kuitenkin häpeää siitä, ettei halua ostaa sitä parasta eli hemmetin kallista. Muotijutut saavat helposti vakuuttumaan, että hevonen kärsii ilman jotain tiettyä juttua. Tallikulttuuri vaikuttaa aivan tolkuttoman vahvasti siihen, miten hevosia kääritään loimiin, pinteleihin ja suojiin, kuinka paljon jalkoja kylmätään, kuinka monesta purkista syötetään ja miten karvoja keritään. Siinä sivussa naapurikarsinasta saatetaan ihmetellä, miten joku toinen ei valmentaudu yhtä säännöllisesti kuin mitä itse tehdään. Olen varma, että kuka tahansa meistä haluaisi valmentautua vaikka joka hiton päivä, mutta rahaa ei vain ole.
Minä en tiedä, missä puussa elävät ne ihmiset, jotka eivät joudu koskaan laskemaan rahojaan. Jokainen hevosenomistaja joutuu takuulla säästämään jossain, jotta pystyy pitämään hevostaan. Sen takia he luikkivat tarjoustaloissa ja tokmanneissa ostamassa halpoja loimia ja iloitsevat, kun naapurilla on samanlaisia tiimijuttuja. Toiset vain valitettavasti sortuvat siinä samassa syssyssä paheksumaan niitä, joilla on varaa ostaa kallista. Hitto, kun nämä hevoset saataisiin hoidettua syyllistymättä ja syyllistämättä.
 |
| "Olen toinen lapsi. Minulle ei osteta uutta." |