"Ei rohkea hevonen ole helppo ratsastaa", sanoi kokenut kenttäratsastaja minulle, kun rohkeammasta hevosesta vuosia sitten haaveilin. "Kun hevosella on oma pää ja valmius tehdä rohkeita ratkaisuja, joudut tekemään paljon töitä siinä, että se luottaa sinuun niin, että odottaa sinun päätöstäsi. Mutta kun sen saa kuntoon, sellainen hevonen pelastaa sinut rohkeudellaan sitten, kun sinä teet virheen."
Rohkeat hevoset yleensä ovat hyviä suorittajia - kunhan ne saadaan odottamaan. Tämä tapahtuu ihan perusratsastusta parantamalla. Rohkeiden hevosten selässä matkustaminen kostautuu nopeasti, sillä kun nämä hevoset huomaavat, että niitä ei ratsasteta, ne ottavat ohjat omiin käsiinsä. Rohkeista tulee helposti vaarallisia. Sitten ne tekevät äkkiarvaamatta asioita, joilla on ei-toivottavia seurauksia.
Nyt minulla siis on se rohkea hevonen. Sellainen kuulostaa näin sanottuna jokaisen toivehevoselta: mennään maastoon, hypätään mitä vain, liikkuu omalla moottorilla, ei säiky puskia jne. Päde ei kuitenkaan ole mitenkään helppo hevonen, vaikka sen kanssa voi tehdä melkein mitä vain. En olisi uskaltanut ostaa sitä heti Tintin jälkeen, sillä kontrasti vanhasta pomminvarmasta hevosesta nuorehkoon pommiin olisi ollut liian suuri eikä kukaan valmentaja olisi taatusti suositellut sen ostamista silloin. Nyt kuitenkin tuntui, että tällainen haaste olisi mahdollinen. Amatöörinä en myöskään olisi ikinä ostanut tätä hevosta itselleni jonnekin puskan perälle ja yrittänyt kuvitella selviäväni sen kanssa ilman ammattilaisten apua. Tällä hevosella on oltava joka päivä samat selkeät säännöt, joista ei saa lipsua mihinkään. Entisen hevosen kanssa kesti 45 minuuttia saada se käynnistymään, tämän kanssa menee 45 minuuttia saada se keskittymään. Lopputulos on kyllä molemmissa palkitseva.
![]()
Tintin poismenon jälkeen ratsastukseni eteni melkoisesti ratsastuskoulun tunneilla. Sain ratsastaa hevosia, jollaisia en ikinä uskaltaisi ostaa itselleni, mutta joilla sain ratsastaa valvovan silmän alla. Tintin kanssa olin käynyt tunneilla ehkä kerran viikossa; hevosettomana minun oli mahdollista käyttää rahani ratsastustunteihin. Ratsastin hevosteni välissä puolitoista vuotta ratsastuskoulun tunneilla 2-3 kertaa viikossa. Olihan se selvää, että siinä tuli toisenlaista varmuutta ja ehkä vähän taitojakin. Suosittelen samaa jokaiselle ja haluan rohakista etenkin niitä, jotka haaveilevat omasta hevosesta, hankkimaan itselleen vuokrahevosen sijaan useamman vakitunnin ratsastuskoululta. Se vie paljon enemmän eteenpäin kuin itsenäinen ratsastelu. Erilaisia hevosia oppii ratsastamaan vain ratsastamalla erilaisia hevosia. Laiskahkon hevosen jälkeen vireä voi tuntua koeratsastuksessa ihanalta, mutta arki voi iskeä päälle kuin märkä rätti, jos työkaluja tai apua vireän hevosen ratsastamiseen ei olekaan.
Päätin kirjoittaa tämän tekstin, koska puolitutut ja tutun tutut ovat kyselleen lähipiiriltäni Päden heinäkuisen katoamistempauksen jälkeen, olenko ostanut itselleni liian vaikean hevosen. Lähipiiri on saanut selitellä, että en ole. Päde nyt vain on tuollainen velikulta. Ja eikös jokainen tipu hevoseltaan joskus? Nummelan ponitalleissa yhteistyö on tietysti saumatonta ensi metreistä lähtien. Juuri yhtä kirjaa tyttärelleni luin ja muistin, miten selvästi tämä mantra on niissä iskostettu lukijan päähän: kaltoin kohdeltu hevonen ja sen pelastava teinityttö. Ruusukkeita ja suuria tekoja, tiedättehän. SIlläkö me menemme vielä aikuisenakin eteenpäin? Että kaikki tapahtuu automaattisesti ja kuuluu ruusunpunainen klik, jonka jälkeen ei ole mitään vaikeuksia? Se on aika paljon odotettu kavioliitolta. Avioliitosta nyt puhumattakaan.
Mutta ymmärrän toki, että mahdolliset vaikeutemme kiinnostavat. Toisia ne kiinnostavat vertaistukimielessä, toiset ovat puhtaasti uteliaita ja toisista olisi vain hirvittävän mukavaa lukea, että homma menisi meillä ihan pieleen. Nämä jälkimmäiset ovat yleensä jollain tapaa tuttuja, sillä ei tuntemattomia kiinnosta epäonnen toivominen tuntemattomille.
Rohkeat hevoset yleensä ovat hyviä suorittajia - kunhan ne saadaan odottamaan. Tämä tapahtuu ihan perusratsastusta parantamalla. Rohkeiden hevosten selässä matkustaminen kostautuu nopeasti, sillä kun nämä hevoset huomaavat, että niitä ei ratsasteta, ne ottavat ohjat omiin käsiinsä. Rohkeista tulee helposti vaarallisia. Sitten ne tekevät äkkiarvaamatta asioita, joilla on ei-toivottavia seurauksia.
Nyt minulla siis on se rohkea hevonen. Sellainen kuulostaa näin sanottuna jokaisen toivehevoselta: mennään maastoon, hypätään mitä vain, liikkuu omalla moottorilla, ei säiky puskia jne. Päde ei kuitenkaan ole mitenkään helppo hevonen, vaikka sen kanssa voi tehdä melkein mitä vain. En olisi uskaltanut ostaa sitä heti Tintin jälkeen, sillä kontrasti vanhasta pomminvarmasta hevosesta nuorehkoon pommiin olisi ollut liian suuri eikä kukaan valmentaja olisi taatusti suositellut sen ostamista silloin. Nyt kuitenkin tuntui, että tällainen haaste olisi mahdollinen. Amatöörinä en myöskään olisi ikinä ostanut tätä hevosta itselleni jonnekin puskan perälle ja yrittänyt kuvitella selviäväni sen kanssa ilman ammattilaisten apua. Tällä hevosella on oltava joka päivä samat selkeät säännöt, joista ei saa lipsua mihinkään. Entisen hevosen kanssa kesti 45 minuuttia saada se käynnistymään, tämän kanssa menee 45 minuuttia saada se keskittymään. Lopputulos on kyllä molemmissa palkitseva.
Tintin poismenon jälkeen ratsastukseni eteni melkoisesti ratsastuskoulun tunneilla. Sain ratsastaa hevosia, jollaisia en ikinä uskaltaisi ostaa itselleni, mutta joilla sain ratsastaa valvovan silmän alla. Tintin kanssa olin käynyt tunneilla ehkä kerran viikossa; hevosettomana minun oli mahdollista käyttää rahani ratsastustunteihin. Ratsastin hevosteni välissä puolitoista vuotta ratsastuskoulun tunneilla 2-3 kertaa viikossa. Olihan se selvää, että siinä tuli toisenlaista varmuutta ja ehkä vähän taitojakin. Suosittelen samaa jokaiselle ja haluan rohakista etenkin niitä, jotka haaveilevat omasta hevosesta, hankkimaan itselleen vuokrahevosen sijaan useamman vakitunnin ratsastuskoululta. Se vie paljon enemmän eteenpäin kuin itsenäinen ratsastelu. Erilaisia hevosia oppii ratsastamaan vain ratsastamalla erilaisia hevosia. Laiskahkon hevosen jälkeen vireä voi tuntua koeratsastuksessa ihanalta, mutta arki voi iskeä päälle kuin märkä rätti, jos työkaluja tai apua vireän hevosen ratsastamiseen ei olekaan.
Päätin kirjoittaa tämän tekstin, koska puolitutut ja tutun tutut ovat kyselleen lähipiiriltäni Päden heinäkuisen katoamistempauksen jälkeen, olenko ostanut itselleni liian vaikean hevosen. Lähipiiri on saanut selitellä, että en ole. Päde nyt vain on tuollainen velikulta. Ja eikös jokainen tipu hevoseltaan joskus? Nummelan ponitalleissa yhteistyö on tietysti saumatonta ensi metreistä lähtien. Juuri yhtä kirjaa tyttärelleni luin ja muistin, miten selvästi tämä mantra on niissä iskostettu lukijan päähän: kaltoin kohdeltu hevonen ja sen pelastava teinityttö. Ruusukkeita ja suuria tekoja, tiedättehän. SIlläkö me menemme vielä aikuisenakin eteenpäin? Että kaikki tapahtuu automaattisesti ja kuuluu ruusunpunainen klik, jonka jälkeen ei ole mitään vaikeuksia? Se on aika paljon odotettu kavioliitolta. Avioliitosta nyt puhumattakaan.
Mutta ymmärrän toki, että mahdolliset vaikeutemme kiinnostavat. Toisia ne kiinnostavat vertaistukimielessä, toiset ovat puhtaasti uteliaita ja toisista olisi vain hirvittävän mukavaa lukea, että homma menisi meillä ihan pieleen. Nämä jälkimmäiset ovat yleensä jollain tapaa tuttuja, sillä ei tuntemattomia kiinnosta epäonnen toivominen tuntemattomille.
 |
| Rouva Fiksula kiittää mielenkiinnosta treenejänsä kohtaan. Hiljaa hyvää tulee. |