Quantcast
Channel: Ruuhkavuosiratsastaja
Viewing all articles
Browse latest Browse all 322

Päheät varusteet

$
0
0
Seurasin ratsastuskoulun estevalmennusta. Muistan omasta lapsuudesta, että oli muuten valtavan hieno ylennyt päästä valmennukseen. Se ei ollut ratsastustunti. Se oli valmennusta. Valmentaja tuli muualta. Se oli joko Håkan Wahlman tai Pekka Larsen. Hienoja ruotsinkielisiä nimiä. Menin ja nolasin itseni ensimmäisessä estevalmennuksessa, kun halusin näyttää, mitä osaan. Onneksi oli 90-luku eikä kukaan kirjoittanut 13-vuotiaan minäni suuruudenkuvitelmista nettiin, vaan sain niellä haavani ihan yksin ja kasvaa sen yli.

Nyt vuonna 2016 ratsastuskoulun estevalmennuksessa kiinnitin huomiota yhden ratsukon muotijalustimiin. Ratsastuskouluhevosella 300 euron jalustimet, varjele sentään! Mutta ne ovatkin kuulemma tänä päivänä ihan samanlaista omaa varustetta kuin saappaat, kypärät ja turvaliivit. Myönnän, että vähän hämmästyin.

Mietin, milloinkohan mukaan tulevat omat suitset ja satulat? Tai no, kyllä jo muinaisella 90-luvulla sille omalle ratsastuskoulun kisahevoselle saatettiin ostaa kisahuopa ja -päitset, jos vanhemmat vain antoivat siihen luvan. Ratsuttajat kulkivat tallilta toiselle ikioman satulansa kanssa ja iskivät sen hevosen kuin hevosen selkään. Tänä päivänä moista ei tapahdu. Tuskinpa ratsastuskoululainenkaan saisi omaa satulaa ratsulleen tuoda. Maailma muuttuu siinäkin, että tänä päivänä lapsi saa viedä päiväkotiin oman lelun. 80-luvun lapselle se tuli järkytyksenä, koska luulin, että päiväkodissa leikitään päiväkodin leluilla eikä vertailla, kenellä joulupukki toi hienoimman vehkeen ja vermeen. "Mutta äiti kun Jessikallakin on..."

300 euron jalustimet voi tietysti perustella turvavarusteena ja siten oman turvallisuuden lisäämisellä, mutta jännältä se silti tuntuu. Olisipa itselläkin varaa moisiin. Tällä hetkellä haaveilen koulusatulasta. 300 euron jalustimet olisivat ehkä kolmannes sen hinnasta. Kun turvallisuutta perustelee vain omalle rahapussilleen, sitä joutuu ajattelemaan asioita toiseltakin näkökantilta.

Minulla on käytössä Tintille aikoinaan käytettyä ostetut turvajalustimet, Päden mustassa satulassa on itse asiassa myös nämä ruskeat jalustinhihnat.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 322

Trending Articles