Jokaisen pitäisi lukea uudelleen kirjoja, joista on joskus pitänyt. K.M. Peytonin Tähdenlento (engl. Fly-By-Night) on kirja, joka vaikutti hevosajatuksiini enemmän kuin kaikki kahlaamani Nummelan ponitallit yhteensä. Lapsena halusin olla kuin Ruth Hollis.
Muistan selvästi, miten kirjan innoittamana ajattelin ponin mahtuvan Lappeenrannan Peltolassa sijaitsevan lapsuudenkotini takapihalle. Suunnittelin ratsastavani Alakylän ala-asteen vieressä kulkevalla pururadalla. Lopulta minä ja ponini karauttaisimme maastokilpailuihin. En tiennyt, misä sellaisia järjestettäisiin, mutta koska Ruth kulki omiin kilpailuihinsa ratsain, ajattelin sen olevan mahdollista minullekin. Minäkin laskin, mitä heinä tulisi maksamaan. Tai no, sen olisimme saaneet mummolan pellosta. Ja kyllä isä osaisi vetää traileria ja sitä paitsi pitihän hän hevosista muutenkin.
Ruth Hollis oli kenelle tahansa helppo samastumiskohde: ponihullu 11-vuotias tyttö, joka ei juurikaan osannut ratsastaa ja jonka vanhempia hevoset eivät periaatteessa kiinnostaneet. Ruth kuitenkin oli sinnikäs, jakoi sanomalehtiä ja osti varoitteluista huolimatta itselleen Tähdenlento-nimisen kouluttamattoman ponin. Sen jälkeen mitkään asiat menneet minkään taiteen sääntöjen mukaisesti. Ensimmäisissä maastoestekilpailuissa Lento ja Ruth eksyivät metsään ja lopulta Ruthin kasvoille paukahtanut oksa sai aikaan pahaa jälkeä. Lento ei kuitenkaan kieltäytynyt hyppäämästä, joten Ruth sai kilpailusta hyväksytyn tuloksen.
En kiellä, etteikö minussa edelleen eläisi 11-vuotias Ruth Hollis. Viimeksi se tuli mieleeni valjaskaupassa pari viikkoa sitten. Kävin hakemassa satulaani toppauksesta ja siinä odotellessani kiertelin valjasliikkeessä ja hypistelin varusteita. Mieleen tuli kuvaus kirjasta. Siinä Ruth oli päässyt isänsä antaman kirjekuoren kera satulasepän liikkeeseen. Siellä hän katseli, miten "satulat hohtivat uutuuttaan, ja niitä uhosi jäykistetyn nahkan kirpeä tuoksu". Ruth valitsi mieleisensä satulan sovitettavaksi. Sen lisäksi hän otti "sopivat hihnat ja valkoisen nailonisen satulavyön. Tämän jälkeen hän valikoi paksut nivelkuolaimet ja suitset, joissa oli turpahihna ja sileä, koristamaton otsahihna. Myyjä latoi koko loistavan valikoiman tiskille ja Ruth lisäsi joukkoon vielä juuriharjan ja kaviokoukun."
Muistan edelleen, miten tunsin tuon kaiken Ruthin puolesta. Mutta sitten tuli laskunmaksun aika
"Mies laskeskeli paperinpalalla numeroita yhteen. - Se tekee kolmekymmentäyhdeksän puntaa, kaksitoista sillinkiä ja kahdeksan pennyä, neiti. Ruth, joka oli juuri vetämässä kahtatoista puntaansa isän antamasta kirjekuoresta, katsoi myyjää tyrmistyneenä. - Kolmenkymmentäyhdeksän puntaa...? Hänen sanansa takertuivat kurkkuun epäuskosta. - Kolmekymmentäyhdeksän puntaa, kaksitoista sillinkiä ja kahdeksan pennyä. [mies toisti] Ruth hölmistyi. Hän ei saanut sanaa suustaan. Hänelle valkeni kuin salaman iskusta se matemaattinen tosiasia, että summa jonka mies juuri oli ilmoittanut, oli vain setsemän sillinkiä ja neljä pennyä pienempi kuin hänen poninsa ostohinta. Myyjä katsoi häneen totisena, Ruth katsoi typertyneenä takaisin. - Nyt te... nyt te varmaan ... Helpottuneen hetken ajan hän ehti ajatella, että mies pilaili hänen kustannuksellaan, mutta kun hän katsoi miestä uudelleen hän oli varma ettei tämä laskenut leikkiä. - Minulla ei ole niin paljon rahaa, hän sanoi vaisusti. - E... en osannut arvata... Hän katsoi kaihoisasti kaikkia ihania uusia varusteita, jotka oli levitetty tiskille häntä varten. - Mi... minä... Paljonko pelkät suitset maksavat?"
Muistan senkin, miten kurkkuani kuristi Ruthin puolesta. Mikään maailmassa ei opeta empatiaa yhtä paljon kuin kirjojen lukeminen. Vain kirjoja lukemalla pääsee hetkeksi toisen ihmisen pään sisälle, kuten Jari Tervo on hiljattain osuvasti sanonut. Videot ja elokuvat eivät koskaan tarjoa samaa kokemusta, sillä niissä on katsojalle tarjolla vain sivustaseuraajan rooli.
Minä poistuin valjaskaupasta vanha satula kainalossani ja lisäksi minulle laitettiin pussiin paksunahkaiset uudet jalustinhihnat. Niiden hinta oli kipurajalla, mutta ajattelin, ettei minun ehkä enää tarvitsisi toisia. Tavallaan astuin pakkaseen kuin Ruth Hollis, mutta ehkä jopa vielä enemmän kurkkua kuristaen. Lapsena nimittäin pystyi uskomaan, että kyllä rahaa sitten aikuisena on. Aikuisena toiveajattelu on hirveän paljon vaikeampaa.
Uutukaisen nahan ja valjaskaupan tuoksu on silti sanoinkuvaamattoman ihana. Ajoin kotiin ja hypistelin jalustinhihnaa toisella kädellä. Kun kotona sitten laitoin silmät kiinni, saatoin kuvitella uuden nahan tuoksun tulevan kokonaisesta satulasta. Kohta se tulisi sekoittumaan hevosen ja tallin hajuun, mikä ei huono ole sekään, mutta kokonaan toinen tarina.
 |
| Kirjoitan kirjoihini tällä tavoin edelleen. Melkein. |
Kursiivilla olevat lainaukset teoksesta
K.M. Peyton: Tähdenlento
engl alkuteos Fly-By-Night (Oxford University Press 1968)
suom. Merja Heikkilä
WSOY 1986