Ponikirjastrereotypiat

Ponikirjat ovat ihania. Hevoshullulle kummitytölle ostin tietenkin sellaisen joululahjaksi.
Ponikirjoissa seikkailee aina samat strereotyyppiset hahmot.

Rooleissa on

• Tyttö, jolla ei ole rahaa, mutta joka on sitkeä ja lahjakas ja joka välittää ponistaan. 
• Rakastavat vanhemmat, joilla ei ole rahaa, mutta joilla on ymmärrystä.
• Poika, joka on loistava ratsastaja, mutta jonka ponikauppiaana toimiva ilkeä isä on pakottanut ratsastamaan. Pojalle ponit ovat olleet vain harrastusvälineitä, vaikka jossain tietysti on se poni, joka on murtanut pojankin sydämen.
• Ponikauppias, jota kiinnostaa vain oman maineensa säilyttäminen sekä tietenkin raha, jota hän voi ponikaupoilla tehdä. Myös sillä poikansa ainoalla oikealla.
• Ainakin yksi vapaavalintaisella tavalla pelottava hevosmies.
• Hyvin ratsatava tyttö, joka ratsastaa innokaasti siitäkin huolimatta, että hänen sukunsa on aina ratsastanut.
• Kamalat vanhemmat, jotka pilaavat lahjakkaan lapsen unelmat juopottelemalla tai jollain muulla vapaavalintaisella tavalla.
• Tyhmä tyttö, jolle on ostettu kallis ja kuuliainen poni, mutta jota tyttö ei osaa laisinkaan ratsastaa, toisin kuin hän itse kuvittelee.
• Poniäiti, joka tekee mitä tahansa saadakseen joukkueelleen kultaa ja kunniaa.

Ja me kaikki lukijat olemme tietysti niitä, joilla ei ole rahaa eikä poneja ja joilla on ne ymmärtämättömät vanhemmat, jotka eivät halua kustantaa mitään ja jotka seisovat unelmiemme tiellä.

Sitten me aikuisina ostamme poneja itsellemme.

P.S. Arvatkaa, mikä oli kummitytön mielestä paras joululahja? Se oli ratsastustunti Pädellä! Oma tytär kysyi, miksei hän voi saada sellaista. Sanoin, että hänhän saa ratsastaa aina, kun haluaa. Tyttö kuitenkin haluaa lahjakortin. Pitää tehdä sellainen. Ei se ole yhtään sen helpompaa, vaikka perheessä on oma hevonen. Kun vois ratsastaa, muttei haluakaan.

Missä mitataan hevosia? Haluan mittauttaa sen virallisesti piekkariksi! Se on mun poni! Kuva: Erica Lilja