Jos elämä olisi Nummelan ponitallia, kertoisin seuraavaa:
Mutta eihän elämä ole Nummelan ponitallia. Kyllä me tiedämme, ettei mitään tapahdu nopeasti tai jos tapahtuu, jotain menee myös rikki. Ei parissa kuukaudessa tehdä ihmeitä. Parissa kuukaudessa päästään vähän alkuun.
Ja pieniä juttuja nimenomaan on tapahtunut. Kun kesäkuussa otin Karin ohjia tuntumalle, se nosti pään ylös ja käveli pikkuaskelin eteenpäin. Se sai paskahalvauksen vaistotessaan raipan. Se ei jaksanut laukata kuin puoli kierrosta, minkä jälkeen se jo puuskutti. Toisaalta se ei tuntunut piittaavan pohkeesta ja laittoi ikään kuin kaikki aistit kiinni. Se oli samanaikaisesti kovin herkkä ja kovin kuuro. Me selässä käyneet amatöörit olimme ymmällämme. Onneksi saimme avuksemme ammattilaisen, joka antoi meille arvionsa siitä, millaisen eläimen kanssa olemme tekemisissä ja miksi se on sellainen kuin se on. Minä ja Karin toinen ratsastaja saimme Maiju Lemiseltä korvaamatonta apua Karin kanssa.
Koulutunneilla yritimme saada lähinnä vain sisätakajalkaa alle ja rentouttaa hevosta. Halusimme saada sen hyväksymään tuntuman, myötäämään, kulkemaan pohkeesta eteen, mutta niin, ettei sen missään vaiheessa tarvitsisi tuntea, että se joutuu tekemään liikaa. Aika paljon me kävelimme sen ohella maastossa, missä kolusimme polkuja, ylitimme ojia ja puunrunkoja. Alusta asti Kari on ollut ihanan sympaattinen sylieläin. Sen kanssa on ollut tosi kiva puuhailla.
Meillä oli viime viikolla viimeinen koulutunti ja totesimme monessakin mielessä, että Kari on rentoutunut. Kari on hyväksynyt, että ratsastajalla voi olla raippa ja ratsastaja voi vaihtaa sen puolta kesken ratsastuksen (tätä on treenattu paljon). Kari jaksaa laukata puolitoista kierrosta isoa kenttää ympäri rentona ja se jopa päristää laukassa. Ja osaahan se jo vedättääkin. Jossain vaiheessa Kari ikään kuin kuoriutui ja silloin vekkuli eläin alkoi ilmaista omaa tahtoaan. Maastoiluun tulikin sitten vähän kovempi roti: kyllä se vaan niin on, että ratsastaja päättää suunnasta ja vauhdista!
Kari on nyt saanut kaulaan vähän lihasta ja sen takapääkin tulee paremmin alle. Faktaa kuitenkin on, että se on niin valtava hevonen (sk 176cm), että sen rakentamiseen menee vielä kauan. Minun aikani on nyt kuitenkin tullut väistyä, sillä Karin omistaja Fanni pääsee vihdoin oman hevosensa selkään ja treenaamaan.
Kari on opettanut minulle hurjan paljon pehmeästä ratsastamisesta ja siitä, ettei keneltäkään voi vaatia enempää kuin mihin se fysiologisesti ja mentaalisesti pystyy. Minulla on tapana sanoa, että pakko on paras muusa, mutta pakko on hyvä nähdä pakottamisen sijaan velvoitteena. Tässä tapauksessa Kari on ollut minun muusani ja pakottanut minut ymmärtämään sekä itseään että minua itseäni.
En takuulla ole sama ratsastaja kuin alkukesästä.
"Kesäkussa trailerista astui ulos lihakseton ja vähän alistunut valtava hevonen, joka oli siirtynyt kuukautta aikaisemmin uudelle omistajalle. Omistaja oli ikävän onnettomuuden seurauksena tippunut ja loukannut itsensä vakavasti vain kolme päivää hevoskauppojen jälkeen. Hevonen oli ollut joitain viikkoja muiden ratsastettavana ennen kuin se saapui Espooseen.
Hiljalleen me rakensimme luottamusta pääsimme vaikeuksien kautta voittoon. Sympaattinen hevonen paljastui uskomattomaksi suorittajaksi, joka juuri ennen paluutaan uuden omistajansa ratsastettavaksi suoritti uskomattomat kilpailutulokset, vaikka kukaan ei sitä olisi kesän alussa uskonut. Sen karva kiilsi ja harja kasvoi ja se oli unohtanut kaikki murheensa!"
 |
| Minä ja Kari keskiviikkokisojen ristikkoluokassa. Tavoite oli saada läpi hallittu rata hallitussa ravissa, ilman kaahaamista. Se ei mennyt ihan niin. Hauskaa kyllä oli! |
Ja pieniä juttuja nimenomaan on tapahtunut. Kun kesäkuussa otin Karin ohjia tuntumalle, se nosti pään ylös ja käveli pikkuaskelin eteenpäin. Se sai paskahalvauksen vaistotessaan raipan. Se ei jaksanut laukata kuin puoli kierrosta, minkä jälkeen se jo puuskutti. Toisaalta se ei tuntunut piittaavan pohkeesta ja laittoi ikään kuin kaikki aistit kiinni. Se oli samanaikaisesti kovin herkkä ja kovin kuuro. Me selässä käyneet amatöörit olimme ymmällämme. Onneksi saimme avuksemme ammattilaisen, joka antoi meille arvionsa siitä, millaisen eläimen kanssa olemme tekemisissä ja miksi se on sellainen kuin se on. Minä ja Karin toinen ratsastaja saimme Maiju Lemiseltä korvaamatonta apua Karin kanssa.
Koulutunneilla yritimme saada lähinnä vain sisätakajalkaa alle ja rentouttaa hevosta. Halusimme saada sen hyväksymään tuntuman, myötäämään, kulkemaan pohkeesta eteen, mutta niin, ettei sen missään vaiheessa tarvitsisi tuntea, että se joutuu tekemään liikaa. Aika paljon me kävelimme sen ohella maastossa, missä kolusimme polkuja, ylitimme ojia ja puunrunkoja. Alusta asti Kari on ollut ihanan sympaattinen sylieläin. Sen kanssa on ollut tosi kiva puuhailla.
Meillä oli viime viikolla viimeinen koulutunti ja totesimme monessakin mielessä, että Kari on rentoutunut. Kari on hyväksynyt, että ratsastajalla voi olla raippa ja ratsastaja voi vaihtaa sen puolta kesken ratsastuksen (tätä on treenattu paljon). Kari jaksaa laukata puolitoista kierrosta isoa kenttää ympäri rentona ja se jopa päristää laukassa. Ja osaahan se jo vedättääkin. Jossain vaiheessa Kari ikään kuin kuoriutui ja silloin vekkuli eläin alkoi ilmaista omaa tahtoaan. Maastoiluun tulikin sitten vähän kovempi roti: kyllä se vaan niin on, että ratsastaja päättää suunnasta ja vauhdista!
Kari on nyt saanut kaulaan vähän lihasta ja sen takapääkin tulee paremmin alle. Faktaa kuitenkin on, että se on niin valtava hevonen (sk 176cm), että sen rakentamiseen menee vielä kauan. Minun aikani on nyt kuitenkin tullut väistyä, sillä Karin omistaja Fanni pääsee vihdoin oman hevosensa selkään ja treenaamaan.
Kari on opettanut minulle hurjan paljon pehmeästä ratsastamisesta ja siitä, ettei keneltäkään voi vaatia enempää kuin mihin se fysiologisesti ja mentaalisesti pystyy. Minulla on tapana sanoa, että pakko on paras muusa, mutta pakko on hyvä nähdä pakottamisen sijaan velvoitteena. Tässä tapauksessa Kari on ollut minun muusani ja pakottanut minut ymmärtämään sekä itseään että minua itseäni.
En takuulla ole sama ratsastaja kuin alkukesästä.