Matemaatikon ja humanistin ero on siinä, että matemaatikko haluaa löytää ratkaisun, humanisti ongelman. Meissä hevosihmisissä on aivan liikaa humanisteja.
Harvaan asiaan myydään yhtä paljon ratkaisuja kuin hevosen suuhun. Joskus tuntuu kuin koko hevoskeskustelu olisi jämähtänyt yhteen ainoaan puheenaiheeseen: mitä laitetaan tai ei laiteta hevosen päähän.
Hevosen pää ja suu ovat tietysti tärkeitä juttuja; yhtä tärkeitä kuin se, mitä hevosen selkään laitetaan. Varusteiden pitää olla sopivia eikä vähiten siksi, että varusteiden vaihteleminen ja kokeileminen on kallista. Lompakon avaaminen on silti valtavan paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ratsastamisen oppiminen. On varmasti niinkin, että joku tietty jalustin voi pitää jalan jalustimessa paremmin kuin joku toinen, mutta jos ratsastajan paino ei ole jalustimella, ei mikään liima auta pitämään sitä siellä.
Mielikuva varusteen auttavasta vaikutuksesta voi silti auttaa meitä myös ratsastuksellisesti. Lumevaikutuskin on vaikutus, mutta ainaostaan ratsastajalle. Hevonen ei moisesta välitä. Sen sijaan silloin, kun oma ratsastus ei suju, on hirveän helppo lähteä arvelemaan, että vika olisi varusteissa. Niitä kun edelleen on nopeampi vaihtaa kuin opetella ratsastamista. Hevonenkaan ei välttämättä ole niistä varusteista kipeä, ainoastaan oppinut vastustelemaan puhtaasta mukavuudenhalustaan. Varusteiden vaihtelu ei välttämättä ole hevosesta kivaa. Se tykkäisi enemmän hyvästä ratsastuksesta.
Yksi perushyvä konsti on säännöllisesti pyytää omalle hevoselleen itseään nohevampi ratsastaja ja mennä itse katsomaan tätä ratsastussessiota. Ratsuttaja kyllä maksaa, mutta jos näet, että hevosesi toimii ihan mainiosti niillä perusvarusteilla, kunhan selässä on sinua osaavampi ratsastaja, saat ehkä mielenrauhan ja voit lopettaa kalliin varusterallin ja keskittyä olennaiseen.
Nimim. viisien kuolaimien ja kolmien suitsien jälkeen palattiin siihen, mistä viime kesänä kokeilut aloitettiin
Harvaan asiaan myydään yhtä paljon ratkaisuja kuin hevosen suuhun. Joskus tuntuu kuin koko hevoskeskustelu olisi jämähtänyt yhteen ainoaan puheenaiheeseen: mitä laitetaan tai ei laiteta hevosen päähän.
Hevosen pää ja suu ovat tietysti tärkeitä juttuja; yhtä tärkeitä kuin se, mitä hevosen selkään laitetaan. Varusteiden pitää olla sopivia eikä vähiten siksi, että varusteiden vaihteleminen ja kokeileminen on kallista. Lompakon avaaminen on silti valtavan paljon helpompaa ja nopeampaa kuin ratsastamisen oppiminen. On varmasti niinkin, että joku tietty jalustin voi pitää jalan jalustimessa paremmin kuin joku toinen, mutta jos ratsastajan paino ei ole jalustimella, ei mikään liima auta pitämään sitä siellä.
Mielikuva varusteen auttavasta vaikutuksesta voi silti auttaa meitä myös ratsastuksellisesti. Lumevaikutuskin on vaikutus, mutta ainaostaan ratsastajalle. Hevonen ei moisesta välitä. Sen sijaan silloin, kun oma ratsastus ei suju, on hirveän helppo lähteä arvelemaan, että vika olisi varusteissa. Niitä kun edelleen on nopeampi vaihtaa kuin opetella ratsastamista. Hevonenkaan ei välttämättä ole niistä varusteista kipeä, ainoastaan oppinut vastustelemaan puhtaasta mukavuudenhalustaan. Varusteiden vaihtelu ei välttämättä ole hevosesta kivaa. Se tykkäisi enemmän hyvästä ratsastuksesta.
Yksi perushyvä konsti on säännöllisesti pyytää omalle hevoselleen itseään nohevampi ratsastaja ja mennä itse katsomaan tätä ratsastussessiota. Ratsuttaja kyllä maksaa, mutta jos näet, että hevosesi toimii ihan mainiosti niillä perusvarusteilla, kunhan selässä on sinua osaavampi ratsastaja, saat ehkä mielenrauhan ja voit lopettaa kalliin varusterallin ja keskittyä olennaiseen.
Nimim. viisien kuolaimien ja kolmien suitsien jälkeen palattiin siihen, mistä viime kesänä kokeilut aloitettiin
 |
| Tämän turparemmin tarkoitus on antaa laukkaavalle hevoselle enemmän happea. Kuva: Sami Nyyssönen |