Kyra sanoo kirjassaan Kyra ja ratsastuksen taito (WSOY)osuvasti, ettei hevonen käytä koko päiväänsä karsinassa sen miettimiseen, miten se voisi olla ihmiselle hankala. Hevonen elää hetkessä. Koska me ihmiset olemme niitä, jotka punomme juonia ja keksimme ilkeyksiä, meidän on helppo ajatella hevostenkin tekevän niin. Siitä kirotusta inhimillistämistähän siinä on kyse. Hevonen ei kuitenkaan ole ihminen.
Päde on ihan älyttömän skarppi silloin, kun hypätään esteitä tai maastoillaan, mutta kentällä pakoreaktiot aina välillä yllättävät kouluratsastajan. Päden pää pyörii sitä enemmän, mitä tylsemmältä puurtaminen siitä tuntuu. Tämä on tietysti seurausta puutteellisesta ratsastustaidostani; Päde ei selvästikään keskity silloin minuun eikä etenkään tehtävään, jota haluan suorittaa. Silti aina välillä tuntuu, että se keksii mörköjä puskiin ihan vain välttääkseen työnteon. Pakenee paikalta. Se on ärsyttävää.
Ensimmäisen yhteisen vuotemme aikana Päden keskittymiskyky on onneksi parantunut tosi paljon, mutta minkäs Päde luonteelleen mahtaa. Se on luonteeltaan tarkkailija ennemmin kuin rauhallinen keskittyjä. Tämän päälle minä olen itsekin sitä tyyppiä, jonka ajatukset karkailevat ja jonka on vaikea ylläpitää keskittymistä tylsissä jutuissa (lue: kouluratsastuksessa), joten siellä me sitten keekotamme yhdessä. Ihmisenä vastuu on kuitenkin minun ja minä voin tehdä tietoisesti keskittymiselleni jotain. Voin päättää ratsastaa hevostani keskittyneemmin ja onnistuakin siinä, mutta hevostani en saa muutettua kokonaan toisenlaiseksi. Olen tullut siihen tulokseen, että jos Päde hetkellisesti keskittyy tehtävään niin suuresti, että se unohtaa keskittyä ulkomaailmaan, se saattaa säikähtää ihan vain sitä. Saaliseläimen on vaarallista menettää ajan- ja paikantaju. Sellaisessa tilanteessa pitää tietysti yrittää paeta paikalta entistä lujempaa ja yllättävämmin.
Voihan olla, että sen keskittyneen pohkeenväistön aikana kentän laidalle ilmestyi itse Saatana. Joku esi-isistä ei jäänyt henkiin, koska keskittyi turhuuksiin.
Ensimmäisen yhteisen vuotemme aikana Päden keskittymiskyky on onneksi parantunut tosi paljon, mutta minkäs Päde luonteelleen mahtaa. Se on luonteeltaan tarkkailija ennemmin kuin rauhallinen keskittyjä. Tämän päälle minä olen itsekin sitä tyyppiä, jonka ajatukset karkailevat ja jonka on vaikea ylläpitää keskittymistä tylsissä jutuissa (lue: kouluratsastuksessa), joten siellä me sitten keekotamme yhdessä. Ihmisenä vastuu on kuitenkin minun ja minä voin tehdä tietoisesti keskittymiselleni jotain. Voin päättää ratsastaa hevostani keskittyneemmin ja onnistuakin siinä, mutta hevostani en saa muutettua kokonaan toisenlaiseksi. Olen tullut siihen tulokseen, että jos Päde hetkellisesti keskittyy tehtävään niin suuresti, että se unohtaa keskittyä ulkomaailmaan, se saattaa säikähtää ihan vain sitä. Saaliseläimen on vaarallista menettää ajan- ja paikantaju. Sellaisessa tilanteessa pitää tietysti yrittää paeta paikalta entistä lujempaa ja yllättävämmin.
Voihan olla, että sen keskittyneen pohkeenväistön aikana kentän laidalle ilmestyi itse Saatana. Joku esi-isistä ei jäänyt henkiin, koska keskittyi turhuuksiin.
 |
| Tarkkailijat. Kuva: Zelda Rantala 2016 |
 |
| Pakenijat. Kuva: Erica Lilja 2016 |