Seuratoiminta tarvitsee äitejä

Ei pyöri maassa seuratoiminta ilman äitejä. Kuka leipoisi, hoitaisi buffan tai kuskaisi, jos äidit menisivät lakkoon? Äidit ovat lasten lisäksi synnyttäneet maailmaan valtavan määrän aktiivisia seuroja. Pienellä syyllisyystwistillä maustettuna mokkapalat kuorruttuvat  ja pasteijat paistuvat tänäänkin.

Mutta missä vaiheessa äitien velvollisuus lasten seuratoimintaa kohtaan loppuu? Ei kuulkaa koskaan. Voin hyvillä mielin sanoa, että äitini - tai nykyisin ehkä enemmänkin anoppini - on edelleen aktiivisesti mukana seuratoiminnassa, sillä jonkunhan täytyy hoitaa lapsiani, kun minä leivon ratsastuskisojen buffaan, rakennan rataa, korjaan rataa, ratsastan, matkustan, treenaan, suunnittelen ja siivoan. Ilman (iso)äitiä ja (iso)isää panokseni seuratoimintaan olisi täysin olematonta.

Vanhempainvastuu ja osallistumisvelvoite ei vähene. Se saakavalasti laajenee. Ihana kamalaa. Pidän käsiä ristissä, että sen paremmin lapseni kuin lasteni tulevat puolisotkaan eivät koskaan harrasta tätä samaa, sillä ihan sama minkä ikäinen on harrastaja, hevoset on ennen pitkää koko suvun harrastus.

Meidän hevonen. Hän.