Äitiyden pätevöittävä oppimäärä

Olen ollut äitiyslomalla kahdesti ja nämä lomani ovat olleet kestoiltaan aika lyhyitä. En ole erityisesti nauttinut kotona olemisesta ja ihan jo ammattitaidon ylläpysymisen takia olen halunnut palata töihin. Ajattelen, että jos ihminen on pitkään poissa työelämästä, tauko ei voi olla hänen ammattitaitonsa säilymisen kannalta erityisen hyvä asia varsinkin, jos työtehtävä on alati muuttuva ja kehittyvä asiantuntijatehtävä. Vapaaehtoinen kotiin jääminen vuosiksi on työelämän kannalta hemmetin iso riski. Niin paljon kuin lapsiani rakastankin ja niin tärkeää kuin heidän hoitamisensa onkin, en ole halunnut sellaista riskiä ottaa. Äitiysloma varsinkin saa useimmilla mielen keskittymään ihan muihin asioihin kuin työasioihin. Eri asia on, jos ihminen jää työttömäksi. Yleensä hän silloin hakeutuu koulutuksiin ja aktivoituu työnhaun suhteen. Kun jäin ensimmäistä kertaa äitiyslomalle, siitä oli rentous kaukana, koska huolehdin koko ajan siitä, minne palaan kotonaolon jälkeen. Toisella kertaa oli paljon helpompaa, kun työpaikka odotti paluutani. Nuorten äitien tilanne on usein tässä mielessä todella raskas. On helppo ajatella, että kotonaolo on työtä sekin, koska se tuntuu ihan sairaan raskaalta taakalta.

Olen siivonnut vessoja niin kotona kuin työkseni. Olen täyttänyt tilauksia ja jakanut mainoksia. Silti en uskalla väittää, että mikään näistä hommista olisi varsinaisesti edukseni nykyisillä työmarkkinoilla muuten kuin kuriositeettinä. Tykkään mieluusti mainita viimeistään työhaastattelussa, että olen tehnyt vaikka mitä. En silti usko kasvaneeni minkäänlaiseksi johtajaksi hevostallilla, vaikka tästä tutkimustakin on. Tässä olen toki vain kokemusasiantuntija. Kaikenlaisiin pomottajiin ja johtajatyyppeihin olen kyllä tallilla törmännyt ja opetellut samalla luovimaan hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Palkkatyöni on onneksi sellaista, ettei tuttipullojen pesu, puistoonlähtö, pyykinpesu, ruoanlaitto, siivoaminen, fleecehaalarin pukeminen tai päivunet kuulu työnkuvaani millään tavalla. En siis voi sanoa, että nuo verkkaiset päivät kotona olisivat kehittäneet minua. Taloudellinen riippuvuuskin rasitti mieltäni.

Elämä opettaa tietysti monella saralla ja vaikea sitä on mitata, mistä on ollut hyötyä ja mistä ei. Suurin osa ihmisistä oppii lastenhoidon kautta priorisoimaan asioita ja samalla aikuisten ihmisten lapsellisten kiukunpuuskien kuunteleminen niin työssä kuin vapaa-ajalla alkaa tuntua sietämättömältä. Hiljaisuus muodostuu ihanaksi asiaksi. Toisaalta oppii sulkemaan korvansa asioilta, jotka eivät itselle kuulu. Minua ei haittaa toisten ihmisten lasten itku niin kauan kun se ei velvoita minua heijaamaan vaunuja ja kaivamaan tissiä esille.

Kun tulin äidiksi, ymmärsin, millaista on saada palautetta omasta lapsesta. Koska puhun työssäni paljon vanhempien kanssa heidän lapsistaan, äitiys toi tähän osaan työstä varmasti jonkunlaista herkkyyttä. Parasta ja konkreettisinta, mitä äitiys on minulle opettanut hevosista on se, että ne tulevat aika hyvin toimeen omillaan eivätkä juurikaan tarvitse ihmistä. Onko se sitten pakon sanelema havainto, siitä voidaan olla monta mieltä. Sähäkkää on tallilla äitiratsastajien maastoporukan maastoonlähtö ja tallilta pois purkautuminen. Siinä ei jäädä hevosen pyllyä pyyhkimään. Kaveri oli kerran käynyt tallilla, jossa jollain hevosenomistajalla oli tällainen tapa, että hän hevosensa peräaukon ympäristön aina pyyhki, kun hevonen kakkasi. Mikä lie sitten ollutkin syy.