Hei!
Arvatkaa mitä? Tuo nainen, joka ei meinaa kestää ehjänä, kävi korjauttamassa itsensä heti, kun lumi satoi maahan, ja samalla minä sain pitkän hauskan loman. Hengasin vaihtuvien tyyppien kanssa kuutisen viikkoa. Eivät ne uusia kaikki olleet, mutta olihan se hauskaa, kun keksin itselleni uudenlaisia rooleja. Yhtenä päivänä sanoin, etten voi kulkea kuin turpa maassa ja toisena, että ei meillä mitenkään ole tapana kulkea minkäänlaisessa muodossa. Nyhdin ohjaa ja muuta sellaista. Sanoin, että oma ihminen antaa tehdä niin. Joskus ne uskoivat, joskus eivät.
Kun tuo nainen sitten palasi ratsaille, yritin sillekin hetken aikaa sanoa, että niin on nännit, että kouluratsua et minusta tee. Olin jo ihan kyllästynyt hyppimään pieniä kavaletteja, mutta helposti se mieli muuttui, kun se toinen nainen rupesi taas esteitä rakentamaan. Alettiin puhua kisoista ja reissaamisesta. Uusi leirikin olisi tulossa, toinenkin. Eikä siinä mitään, minä olen tykki!
Tänään se nainen sitten näytti, mitä se oli minulle ostanut! Ihan oman kärryn! Peilasin itseäni sen kyljestä, haistelin ja ajattelin, että on se aika hieno. Että tuollaisen meni minulle ostamaan! Voittaa taatusti sen narisevan ja heiluvan viime kesäisen vekottimen. Mietin siinä, että onhan tuo nainen kuitenkin aika hyväntahtoinen, että jos se kouluratsastus on niin tärkeää (se kuulemma itsekin vihaa sitä), että sen takia pitää ihan itkeä (se itki viime viikolla, raukka), niin kyllä minä voin siihen ryhtyä sen mieliksi.
Nainen se sitten taas tirautteli, kun oli kuulemma niin ihanaa. Se arveli, että siitä pirssistähän se johtui. "Munaskut ja neljän pyörän lumous", se sanoi jollekin, vaikka itse se sitä kärryn pintaa pyyhki ja ihaili.
Minä aion mennä sinne kuselle ja paskalle.
Terkuin, Päde
![]()
Arvatkaa mitä? Tuo nainen, joka ei meinaa kestää ehjänä, kävi korjauttamassa itsensä heti, kun lumi satoi maahan, ja samalla minä sain pitkän hauskan loman. Hengasin vaihtuvien tyyppien kanssa kuutisen viikkoa. Eivät ne uusia kaikki olleet, mutta olihan se hauskaa, kun keksin itselleni uudenlaisia rooleja. Yhtenä päivänä sanoin, etten voi kulkea kuin turpa maassa ja toisena, että ei meillä mitenkään ole tapana kulkea minkäänlaisessa muodossa. Nyhdin ohjaa ja muuta sellaista. Sanoin, että oma ihminen antaa tehdä niin. Joskus ne uskoivat, joskus eivät.
Kun tuo nainen sitten palasi ratsaille, yritin sillekin hetken aikaa sanoa, että niin on nännit, että kouluratsua et minusta tee. Olin jo ihan kyllästynyt hyppimään pieniä kavaletteja, mutta helposti se mieli muuttui, kun se toinen nainen rupesi taas esteitä rakentamaan. Alettiin puhua kisoista ja reissaamisesta. Uusi leirikin olisi tulossa, toinenkin. Eikä siinä mitään, minä olen tykki!
Tänään se nainen sitten näytti, mitä se oli minulle ostanut! Ihan oman kärryn! Peilasin itseäni sen kyljestä, haistelin ja ajattelin, että on se aika hieno. Että tuollaisen meni minulle ostamaan! Voittaa taatusti sen narisevan ja heiluvan viime kesäisen vekottimen. Mietin siinä, että onhan tuo nainen kuitenkin aika hyväntahtoinen, että jos se kouluratsastus on niin tärkeää (se kuulemma itsekin vihaa sitä), että sen takia pitää ihan itkeä (se itki viime viikolla, raukka), niin kyllä minä voin siihen ryhtyä sen mieliksi.
Nainen se sitten taas tirautteli, kun oli kuulemma niin ihanaa. Se arveli, että siitä pirssistähän se johtui. "Munaskut ja neljän pyörän lumous", se sanoi jollekin, vaikka itse se sitä kärryn pintaa pyyhki ja ihaili.
Minä aion mennä sinne kuselle ja paskalle.
Terkuin, Päde
