Terkkuja sieltä jostain, missä tykit taas pauhasivat!
Pääsin pitkästä aikaa sinne, kun lumet viimeinkin sulivat. Voi valtava, että oli metkaa touhua. Minä olin niin järkyttävän innoissani, että meinannut kestää paikallani ollenkaan: oli kavereita, oli menoa ja meininkiä ja sai antaa mennä, mistä tuo nainen oli eri mieltä, koska sen mielestä minä en olisi saanut antaa mennä niin kovaa. En kuulemma keskittynyt. Höpöhöpö. Minä nimenomaan keskityin. Osaan keskittyä olennaiseen, eli hyppäämiseen. Olisi muka pitänyt keskittyä naiseen. Se on välillä niin itsekäs!
Välillä se valmennusta pitänyt mies sanoi, että naisen pitäisi antaa minun mennä, mutta sitten se taas sanoi, että ei noin lujaa. Jossain vaiheessa kävikin sitten ihan hassu juttu. Nainen vei minut katsomaan yhtä estettä ja seisoimme siinä esteen edessä ihan vain rauhakseen. Ajattelin, että pitää kiertää este ja kävellä kavereiden luokse sen esteen taakse, mutta sitten tuli mieleen sellainen jännä idea, että hyppäänkin. Onhan tuo nainen aina sanonut, että hevosen pitää miettiä, miten se esteen selvittää eikä sitä, miten se pääsee tehtävästä eroon. Nyt se kyllä oli kuitenkin vähän huono idea. Takajalat ottivat kiinni siihen esteeseen ja muksahdettiin nurin. Nainen katosi matkalle. Minä jäin sinne ihmettelemään pienen matkan päähän. Nykyisin huomaan paljon nopeammin, jos se ei ole enää mukanani.
Se kävi sitten lääkärissä, sillä nyt sen pää ei käänny ja sen kuulemma pitää uusia kypärä. Jos tästä nyt jotain hyvää pitää sanoa, niin nyt tuon naisen kanssa on helpompi tietää, minne se haluaa, mikä uskoakseni liittyy jotenkin siihen, mitä ne valmentajat aina mesoaa ihmisille, että käännä ylävartaloa, älä vain päätä.
Me kuitenkin mennään kuulemma kisoihin taas. Pitäisi varmaan talviturkki riisua, kun alkaa kivasti lämmittää.
Päde
![]()
![]()
![]()
![]()
Pääsin pitkästä aikaa sinne, kun lumet viimeinkin sulivat. Voi valtava, että oli metkaa touhua. Minä olin niin järkyttävän innoissani, että meinannut kestää paikallani ollenkaan: oli kavereita, oli menoa ja meininkiä ja sai antaa mennä, mistä tuo nainen oli eri mieltä, koska sen mielestä minä en olisi saanut antaa mennä niin kovaa. En kuulemma keskittynyt. Höpöhöpö. Minä nimenomaan keskityin. Osaan keskittyä olennaiseen, eli hyppäämiseen. Olisi muka pitänyt keskittyä naiseen. Se on välillä niin itsekäs!
Välillä se valmennusta pitänyt mies sanoi, että naisen pitäisi antaa minun mennä, mutta sitten se taas sanoi, että ei noin lujaa. Jossain vaiheessa kävikin sitten ihan hassu juttu. Nainen vei minut katsomaan yhtä estettä ja seisoimme siinä esteen edessä ihan vain rauhakseen. Ajattelin, että pitää kiertää este ja kävellä kavereiden luokse sen esteen taakse, mutta sitten tuli mieleen sellainen jännä idea, että hyppäänkin. Onhan tuo nainen aina sanonut, että hevosen pitää miettiä, miten se esteen selvittää eikä sitä, miten se pääsee tehtävästä eroon. Nyt se kyllä oli kuitenkin vähän huono idea. Takajalat ottivat kiinni siihen esteeseen ja muksahdettiin nurin. Nainen katosi matkalle. Minä jäin sinne ihmettelemään pienen matkan päähän. Nykyisin huomaan paljon nopeammin, jos se ei ole enää mukanani.
Se kävi sitten lääkärissä, sillä nyt sen pää ei käänny ja sen kuulemma pitää uusia kypärä. Jos tästä nyt jotain hyvää pitää sanoa, niin nyt tuon naisen kanssa on helpompi tietää, minne se haluaa, mikä uskoakseni liittyy jotenkin siihen, mitä ne valmentajat aina mesoaa ihmisille, että käännä ylävartaloa, älä vain päätä.
Me kuitenkin mennään kuulemma kisoihin taas. Pitäisi varmaan talviturkki riisua, kun alkaa kivasti lämmittää.
Päde
 |
Kuvat: Emma Vähä-Pesola / Hallatuuli