"En saa laukkavolttia tehtyä, koska en saa laukkaa pyörimään", puuskahdin lopen uupuneena ratsastustunnilla. "Jos unohtaisin sen voltin ja yritän saada vain saada laukan hyväksi?", anelin. Opettaja huokasi. "Joo, vaikka sitten niin, mutta jospa ratsastaisit kuitenkin sen laukan hyväksi ja jatkaisit ne voltit", kysyi opettaja. Sekunnin sadasosan ajan olin luiskauttamassa suustani jotain selitystä. Että etupainoinen. Että painaa kädelle. Että ilmanpaine ja sadesää. Mutta nipistin suuni kerrankin kiinni, nostin laukan ja aloin työstää sitä.
On varmaan aika tulla kaapista ulos! Minä olen sitä enemmän täti, mitä enemmän kiellän sitä olevani! Täti. Täti-täti-täti. Tätiratsastaja. Mukavasti ylipainoinen selittelijä. Väittää lempiruoakseen lohisalaattia, vaikka oikeasti tilaa aina salamipitsan. Haaveilee oman varsan kouluttamisesta, vaikka unohtuu joskus keventämään väärälle jalalle. Kokouksissa piirtelee hevosenpäitä luentolehtiön marginaaleihin. Kutsuu itseään hevosen mammaksi ja lässyttää. Ei ratsasta hevostaan hikeen, koska hevoselle tulisi siitä paha mieli.
Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Kaikki näkeät totuuden, mutta silti minä vain raottelen kaapin ovea ja huudan "menkää pois, se on joku muu kun täällä pakoilee". Tätiys ei valitettavasti ole numeroita vaan mielentila. Jos astun julkisuuteen ja alan kutsua itseäni tädiksi, minusta ei ole enää mihinkään.
En tiedä, tulenko 40-vuotispäivän kynnyksellä suoritettamaan helppoa kenttärataa, mikä minulla on toiveissa. Haaveitteni tilalle voisin ottaa tietysti ottaa selitykset, miksi se ei ole mahdollista. Ikä on hyvä selitys. "Että voe tokkiinsa, kyllä myökin joskus nuorena oltaisiin vaekka mitä tehty, mutta ei myö ennää tohita."
Parin vuoden päästä voisin alkaa muistella hurjaa kenttäratsastusmenneisyyttäni ja uskotella uusille tuttavuuksille, että se kesti kauhemmin kuin yhden harrasteluokan verran. Ja sitten sanoisin, että Piia Pantsukin lopetti kenttäratsastuksen, kun lapset syntyivät. Että liian vaarallinen laji se on äideille. Pois äidit satulasta ja mars kotiin kestovaippapyykkiä pesemään! Myhäilisin kaikkitietävä ärsyttävä hymy naamallani niille, jotka yrittäisivät. "Kyllä minäkin silloin joskus, mutta sitten ymmärsin paikkani ja rajallisuuteni."
Ehkä alkaisin elää lasteni harrastusten kautta. Sellaisiahan tädit ovat. Olenko minäkin?
Lue myös
Läski täti silittää heppaa
On varmaan aika tulla kaapista ulos! Minä olen sitä enemmän täti, mitä enemmän kiellän sitä olevani! Täti. Täti-täti-täti. Tätiratsastaja. Mukavasti ylipainoinen selittelijä. Väittää lempiruoakseen lohisalaattia, vaikka oikeasti tilaa aina salamipitsan. Haaveilee oman varsan kouluttamisesta, vaikka unohtuu joskus keventämään väärälle jalalle. Kokouksissa piirtelee hevosenpäitä luentolehtiön marginaaleihin. Kutsuu itseään hevosen mammaksi ja lässyttää. Ei ratsasta hevostaan hikeen, koska hevoselle tulisi siitä paha mieli.
Kuulostaako tutulta? Niin minustakin. Kaikki näkeät totuuden, mutta silti minä vain raottelen kaapin ovea ja huudan "menkää pois, se on joku muu kun täällä pakoilee". Tätiys ei valitettavasti ole numeroita vaan mielentila. Jos astun julkisuuteen ja alan kutsua itseäni tädiksi, minusta ei ole enää mihinkään.
"Pelkään, että tätiys ei ole numeroita vaan mielentila."
En tiedä, tulenko 40-vuotispäivän kynnyksellä suoritettamaan helppoa kenttärataa, mikä minulla on toiveissa. Haaveitteni tilalle voisin ottaa tietysti ottaa selitykset, miksi se ei ole mahdollista. Ikä on hyvä selitys. "Että voe tokkiinsa, kyllä myökin joskus nuorena oltaisiin vaekka mitä tehty, mutta ei myö ennää tohita."
Parin vuoden päästä voisin alkaa muistella hurjaa kenttäratsastusmenneisyyttäni ja uskotella uusille tuttavuuksille, että se kesti kauhemmin kuin yhden harrasteluokan verran. Ja sitten sanoisin, että Piia Pantsukin lopetti kenttäratsastuksen, kun lapset syntyivät. Että liian vaarallinen laji se on äideille. Pois äidit satulasta ja mars kotiin kestovaippapyykkiä pesemään! Myhäilisin kaikkitietävä ärsyttävä hymy naamallani niille, jotka yrittäisivät. "Kyllä minäkin silloin joskus, mutta sitten ymmärsin paikkani ja rajallisuuteni."
Ehkä alkaisin elää lasteni harrastusten kautta. Sellaisiahan tädit ovat. Olenko minäkin?
 |
| Täti tippui taas kerran (syksy 2013) Kuva: Erica Lilja |
Lue myös
Läski täti silittää heppaa