Naurattaa, että hevoseni nimi oikeasti on Pähkinänsärkijä. Päde on yhtä kaukana baletista kuin mitä minä olen balettia tanssivasta hiirestä, Anniina Balleriinasta. Tässä me tappijalat Anniina ja Pähkinänsärkijä kuitenkin nyt tanssimme yhdessä.
Minulle kävi hevosten kanssa vähän samalla tapaa kuin parisuhteiden: ensimmäisen kanssa tuli ajauduttua yhteen ja vasta toinen oli nappivalinta. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä Päden kanssa, ja vaikka siinä riittää ihan hirveästi työmaata, meillä on yhteinen sävel ja päämäärä. Päden selkein päämäärä on eteenpäin. Ja on oikeasti todella hauskaa elellä hevosen kanssa, joka kulkee korvat tötteröllä eteenpäin ihan minne vain. Se on elämäntapatötterö. Sillä on aina valot päällä ja se seurustelee ihan koko ajan.
Esimerkiksi kun saavun tallille, Päde ei sulkeudu omiin oloihinsa karsinan nurkkaan vaan seuraa silmä kovana, minne menen. Jos lasken sen aitaukseen vapaaksi, se lähtee seuraamaan minua ja saatamme hölkkäillä siinä rinnatusten. Maastoon lähdettäessä Päde puksuttaa eteenpäin kuin juna. Se lähtee kernaasti uudelle kierrokselle, uudelle polulle, käy katsomassa kiven, kannon ja kurkkaa puun taakse. Vaikea kuvitella, että se jäisi jumittamaan lähtökarsinaan niin kuin Tintti.
Luulen, että Päde olisi selvinnyt sodista. Itse asiassa se varmaan olisi Lapin sodan jälkeen jälleenrakentanut Suomen ja muuttanut talouden suunnan. Oli onni, että kävin hakemassa sen Taipalsaarelta Espooseen, sillä epäilen, että se olisi ennemmin tai myöhemmin lähtenyt hakemaan Karjalaa takaisin. Uudesta kodista on nyt vähän pidempi matka. Ainakin toistaiseksi ja tuolla mahalla. Katsotaan syksyllä sitten.
Kuvat: Erica Lilja
P.S. Minulta on kyselty, onko Päde jonkunlainen projekti. Ei ole. Se ei ole entinen ravuri eikä peruskoulutettava nuori. Sillä on kisattu 90cm:n tasolla viime kesänä, mutta kenttää se ei ole startannut,, vaikka kaikki estetyypit onkin innolla ylittänyt. Kouluaitojen sisällä se ei ole käynyt. Se, että siinä on työmaata, liittyy lähinnä kunnonkohottamiseen ja koulupuolen hiomiseen. Sekä tietysti ratsukkona kehittymiseen.
Minulle kävi hevosten kanssa vähän samalla tapaa kuin parisuhteiden: ensimmäisen kanssa tuli ajauduttua yhteen ja vasta toinen oli nappivalinta. Olen nauttinut jokaisesta hetkestä Päden kanssa, ja vaikka siinä riittää ihan hirveästi työmaata, meillä on yhteinen sävel ja päämäärä. Päden selkein päämäärä on eteenpäin. Ja on oikeasti todella hauskaa elellä hevosen kanssa, joka kulkee korvat tötteröllä eteenpäin ihan minne vain. Se on elämäntapatötterö. Sillä on aina valot päällä ja se seurustelee ihan koko ajan.
Esimerkiksi kun saavun tallille, Päde ei sulkeudu omiin oloihinsa karsinan nurkkaan vaan seuraa silmä kovana, minne menen. Jos lasken sen aitaukseen vapaaksi, se lähtee seuraamaan minua ja saatamme hölkkäillä siinä rinnatusten. Maastoon lähdettäessä Päde puksuttaa eteenpäin kuin juna. Se lähtee kernaasti uudelle kierrokselle, uudelle polulle, käy katsomassa kiven, kannon ja kurkkaa puun taakse. Vaikea kuvitella, että se jäisi jumittamaan lähtökarsinaan niin kuin Tintti.
Luulen, että Päde olisi selvinnyt sodista. Itse asiassa se varmaan olisi Lapin sodan jälkeen jälleenrakentanut Suomen ja muuttanut talouden suunnan. Oli onni, että kävin hakemassa sen Taipalsaarelta Espooseen, sillä epäilen, että se olisi ennemmin tai myöhemmin lähtenyt hakemaan Karjalaa takaisin. Uudesta kodista on nyt vähän pidempi matka. Ainakin toistaiseksi ja tuolla mahalla. Katsotaan syksyllä sitten.
Kuvat: Erica Lilja
![]() |
Ilta-aurinkoon! |
![]() |
Joskus se vähän jyrää, mutta aina se hymyilee. Omistaja ei ihan aina pysty samaan. |
P.S. Minulta on kyselty, onko Päde jonkunlainen projekti. Ei ole. Se ei ole entinen ravuri eikä peruskoulutettava nuori. Sillä on kisattu 90cm:n tasolla viime kesänä, mutta kenttää se ei ole startannut,, vaikka kaikki estetyypit onkin innolla ylittänyt. Kouluaitojen sisällä se ei ole käynyt. Se, että siinä on työmaata, liittyy lähinnä kunnonkohottamiseen ja koulupuolen hiomiseen. Sekä tietysti ratsukkona kehittymiseen.