Ei selvitty mustikkareissusta vammoitta, sillä jännevammahan sieltä tuli. Mutta ei hätää: sitä hoidetaan ja mikä parasta, se on minun jalassani. Keväinen juoksuvamma päätti ärtyä pahemman kerran. Nilkka otti ensin kevyesti osumaa tippuessani hiekkatielle sen päälle, mutta sitten minä tietysti kävelin ensimmäisenä etsintäpäivänä 25km ja seuraavana ainakin 15km. Muistin itsekin vasta jälkikäteen, että jalka ei kunnolla ottanut alle, kun nousin maasta ylös ja lähdin Päden perään, mutta kun se alkoi viimein kantaa, minähän pistin juoksuksi. Sitten en asiaa miettinyt, ennen kuin käveleminen ja nukkuminen alkoivat vaikeutua.Nyt pieni saapasmanifesti: Saappaan etu on se, että se tukee nilkkaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että ilman minkäänlaisia saappaanvarsia ratsastaminen on melko lailla typerää. Mitä kovempi varsi saappaassa on, sitä suojatumpi on nilkka. Crocseista ja tennareista ratsastuskenkinä en sano enempää. Ihmettelen aina suuresti, miten juuri hevosenomistajissa on niin paljon niitä, jotka liikuttavat hevosen "vain nopeasti" verkkarit ja tennarit jalassa, kun eivät vaivaudu vaihtamaan vaatteita, kun eivät ratsasta "kunnolla". Toivottavasti ovat tehneet sen selväksi hevoselleenkin. En minä lähde lenkille muissa kengissä kuin juoksukenssä, ellei siihen ole joku pakottava tarve. Toissa viikolla juoksin monta kilometriä ratsastussaappaissa ja voitte olla varmoja, etten tietoisesti tee niin. Ratsastussaapas ei ole kovin hyvä juoksukenkä. Joka lajiin on varusteensa. Syystä.
Oikeillakaan varusteilla ei tietysti voi estää kaikkea, sillä ikäviä juttuja tapahtuu. Nyt minä pumppaan itseeni kortisonia ja tulehduskipulääkkeitä sisäisesti ja ulkoisesti. Se, mikä lääkärireissusta jäi erityisesti mieleen oli se, että minua nimenomaan varoteltiin laittamasta nilkkaan minkäänlaisia tukisiteitä tai lämpöhauteita. "Lämpö pahentaa jännevammaa", lääkäri sanoi. "Jos se turvottaa tai on muuten kipeä, laita siihen kylmää." Toki lääkäri myönsi, että jos oma oloni on turvallisempi kun teippaan jalan satunnaisen rasituksen eli ratsastamisen ajaksi, voin niin tehdä. Välttämätöntä se ei kuitenkaan olisi, jos jalka olisi suojassa saappaan sisällä. "Älä nyt kuitenkaan mielellään tipu sen päälle uudelleen".
Ratsastamista ei siis kielletty, juoksemista kehotettiin välttämään sekä kaikkea, missä nilkka olisi tarpeettomassa rasituksessa. Se on urheiluun erikoistuneissa lääkäreissä ihanaa, että he vain harvoin alkavat saarnata urheilun haitoista. Urheilulääkärit tekevät kaikkensa, jotta urheilu voi jatkua: teippaavat, lääkitsevät, sitovat jne. Se on hyvä se. Mutta tuota jännevamman hoitoa jäin miettimään. Tietysti aloin miettiä hevosia ja sitä, miten paljon olen nähnyt ihmisten käärivän hevostensa vammautuneisiin jänteisiin lämpökääreitä ja hauteita yön ajaksi. Voisiko se kuitenkin hidastaa paranemista ihan kuin se minun kohdallani tekisi? Pitäisikö jalkoja vain kylmätä ja sitten antaa olla?
Samaan aikaan me kauhistelemme keskieurtooppalaista tapaa pistää vammautunut hevonen koppilepoon, kunnes vamma on parantunut. Ehkä asiat eivät ole niin mustavalkoisia.