Nuoriso suhtautuu joskus kouluun kuin se ei ihan täysin sopisi heidän arvolleen. Too cool for school. Uuden oppiminen on noloa. Hyvät numerot ovat noloja. Viittaaminen on noloa. Ajoissa tuleminen on noloa. Kiltteys on noloa. Kaikki viestii murrosikäisen epävarmuudesta ehkä kaikkea kohtaan. Yrittämällä liikaa voi epäonnistua ja siksi on noloa yrittää. On helpompi nousta kaiken yläpuolelle ja sanoa, ettei vois ***tu vähempää kiinnostaa. Mä en tarvi tätä.
Koulumenestys ei toki ole yläasteella välttämättä mikään sosiaalinen arvonnousu. Tänä päivänä ne, jotka naamioituivat yläasteella tapettiin ovat niitä, joilla on ehkä se suurin palkkapussi. Sosiaalisuudesta kun ei kauheasti makseta, ellei siinä ole sattunut olemaan keskimääräistä parempi ja nokkelampi. Ja silloinkin siitä maksetaan vähemmän kuin numeroiden pyörittämisestä.
Seppo Laine sanoo Hippoksessa 4/2015 seuraavasti: "Ratsastajien pitäisi opetella enemmän ratsastamista ja valmentautua vähemmän. ... Ratsastuskoulut tekevät meillä aika hyvää työtä, mutta ihmiset erkaantuvat niistä liian aikaisin. Olisi mietittävä, miten heitä saisi ohjattua pysymään pidempään ratsastuskoulun vaikutuspiirissä."
Minusta kyse on samasta harhasta. Ollaan superhyviä omasta ja ehkä parin muunkin mielestä. Hankitaan hevonen. Ollaan vähän turhan ylpeitä taipumaan uuden opettelemiseen, jos sen eteen pitäisi alkaa tehdä muutoksia. Jos homma on vaikeaa, vaihdetaan vaikka valmentajaa, jotta ei jouduttaisi näyttämään sitä, ettei itse osata. Osaamattomuus on noloa. Mokaaminen on noloa. Opetteleminen on noloa. Epäonnistuminen on noloa. Virhe on noloa. Pikkuasioiden opetteleminen on noloa. Ryhmässä ratsastaminen on noloa eikä siinä opi. Valitettavasti kaikki kuitenkin haluaisivat voittaa. Kukaan ei vain halua tehdä sitä työtä tekemällä vaan luonnostaan. Ja mikä hassuinta: kaikki näkevät osaamattomuuden. Ei sitä voi minnekään piilottaa.
Muistatteko kouluajoilta: aina oli niitä, jotka hehkuttivat, etteivät lukeneet yhtään ja kymppi tuli. Ja sekös masensi niitä, jotka lukemattomuuden todeksi uskoivat ja jäivät sen takia makamaan laakereillaan ja odottamaan, että luonnonlahjakkuus iskisi puskasta heihinkin. Että kymppejä tulisi tekemättä mitään. Mutta sehän on vale. Sen tiesivät todeksi ne, jotka paiskoivat hommia. He hykertelivät sitten mielessään ja korjasivat potin.
Sekä ratsastuksessa että myöhemmin palkkapäivänä.
 |
| Jos ei tee koskaan virheitä, ei ehkä tee paljoa mitään muutakaan. (c) Erica Lilja |