Olen epäonnistunut hevoskuiskaaja. Hevosellani on suitset, satula ja kengät. En ole syöttänyt sille kädestä makupaloja, koska uteliaana kaverina se alkaisi näykkiä. Alkukesästä ei hyödyttänyt pyytää sitä, että älä rynni päälleni, vaan ihan reteästi huusin ja tönäisin, että päälle ei saatana tulla! Se ymmärsi sen paremmin kuin olisi ymmärtänyt silittelyä, minkä se olisi varmaan tulkinnut omistajansa hellyydenkaipuuksi. Nyt se ei enää rynni.
Nyt olisi oiva hetki ajatella, että olen hevosvihamielinen hullu, joka haluaa mätkiä hevostaan. Minulla on kyllä vaikka millaista pehmeän koulukunnan metodia kirjahyllyssäni luettujen osiossa, mutta en halua paahtaa ideologia edellä miettimättä, mitä juuri nyt käsissäni oleva hevonen vaatii tullakseen hyvinkäyttäytyväksi. Toiset tarvitsevat enemmän toistoja, toiset järjestelmällisempää kuria. Sanna Siltakorpikin sanoi uusimman Hippoksen haastattelussa (Hippos 5/2016), että hevosen pitää aina olla oikeus tietää, miten sen tulee käyttäytyä. Siksi sääntö ei saa yhtenä päivänä olla yksi ja toisena toinen. Luottamus kasvaa säännöistä ja sääntöjen toistoista.
Minä myös haluan ratsastaa hevosellani kaikilla pohjilla, joten sillä on kengät. Loimitan hevosen, jos tulee loimituksen tarve. Laitan sille ratsastettaessa varusteet, koska niiden kanssa se ymmärtää paremmin, mitä siltä pyydän. Varusteet toimivat kuulolaitteena eikä niiden kanssa tarvitse huutaa. Huudan vain, jos kuiskausta ei kuulla. Periaatteesta en tee mitään, paitsi pidän hevosestani huolta kaikin mahdollisin tietämäni keinoin.
Yritän kasvattaa luottamusta välillämme, mutta minun on hyväksyttävä, että olen toimistotyöläinen enkä intiaani. Pädekin on kesyhevonen, ei villihevonen, vaikka se joskus on muuta itsestään luullut. Vaikka miten haluaisin, en voi istua päivätolkulla puskassa tarkkailemassa hevoseni ja sen lajitovereiden puuhia, tutustua siihen ja kerryttää naisen ja hevosen välistä pyhää luottamusta, minun on tyydyttävä vähempään. Muutenhan esimies siihen jo puuttuisi. "Tuota Anniina, täällä olisi nämä oppilaat...""Ei kun minä tarkkailen hevostani. Tutustun sen lajityypillisiin ominaisuuksiin. Se seisoo. Ei kun oho, nyt se otti kolme askelta. Nyt se odottaa portilla, että se pääsisi neljän seinän sisään automaattijuomakuppinsa ääreen."
Toki voisin sanoa, että tämä puskakökkiminen on minulle lajityypillinen ominaisuus. Sanoisin esimiehelleni, että käytän itseeni pehmeitä metodeita ja lataan akkuja, vähän downshiftaan. Esimies sanoisi, että olet työtävieroksuva eläin, laiska paska ja hommia välttelevä vätys. Hyppää autoon ja aja duuniin. Tästä sinulle maksetaan. Mutta minä haluaisin syödä vain raakaruokaa ja käyttää itse metsästämieni susien turkeista tehtyjä vaatteita. Puhuisin murahduksilla samalla, kun hevoseni nauttisi myslisekoitustaan.
Nyt olisi oiva hetki ajatella, että olen hevosvihamielinen hullu, joka haluaa mätkiä hevostaan. Minulla on kyllä vaikka millaista pehmeän koulukunnan metodia kirjahyllyssäni luettujen osiossa, mutta en halua paahtaa ideologia edellä miettimättä, mitä juuri nyt käsissäni oleva hevonen vaatii tullakseen hyvinkäyttäytyväksi. Toiset tarvitsevat enemmän toistoja, toiset järjestelmällisempää kuria. Sanna Siltakorpikin sanoi uusimman Hippoksen haastattelussa (Hippos 5/2016), että hevosen pitää aina olla oikeus tietää, miten sen tulee käyttäytyä. Siksi sääntö ei saa yhtenä päivänä olla yksi ja toisena toinen. Luottamus kasvaa säännöistä ja sääntöjen toistoista.
Minä myös haluan ratsastaa hevosellani kaikilla pohjilla, joten sillä on kengät. Loimitan hevosen, jos tulee loimituksen tarve. Laitan sille ratsastettaessa varusteet, koska niiden kanssa se ymmärtää paremmin, mitä siltä pyydän. Varusteet toimivat kuulolaitteena eikä niiden kanssa tarvitse huutaa. Huudan vain, jos kuiskausta ei kuulla. Periaatteesta en tee mitään, paitsi pidän hevosestani huolta kaikin mahdollisin tietämäni keinoin.
Yritän kasvattaa luottamusta välillämme, mutta minun on hyväksyttävä, että olen toimistotyöläinen enkä intiaani. Pädekin on kesyhevonen, ei villihevonen, vaikka se joskus on muuta itsestään luullut. Vaikka miten haluaisin, en voi istua päivätolkulla puskassa tarkkailemassa hevoseni ja sen lajitovereiden puuhia, tutustua siihen ja kerryttää naisen ja hevosen välistä pyhää luottamusta, minun on tyydyttävä vähempään. Muutenhan esimies siihen jo puuttuisi. "Tuota Anniina, täällä olisi nämä oppilaat...""Ei kun minä tarkkailen hevostani. Tutustun sen lajityypillisiin ominaisuuksiin. Se seisoo. Ei kun oho, nyt se otti kolme askelta. Nyt se odottaa portilla, että se pääsisi neljän seinän sisään automaattijuomakuppinsa ääreen."
Toki voisin sanoa, että tämä puskakökkiminen on minulle lajityypillinen ominaisuus. Sanoisin esimiehelleni, että käytän itseeni pehmeitä metodeita ja lataan akkuja, vähän downshiftaan. Esimies sanoisi, että olet työtävieroksuva eläin, laiska paska ja hommia välttelevä vätys. Hyppää autoon ja aja duuniin. Tästä sinulle maksetaan. Mutta minä haluaisin syödä vain raakaruokaa ja käyttää itse metsästämieni susien turkeista tehtyjä vaatteita. Puhuisin murahduksilla samalla, kun hevoseni nauttisi myslisekoitustaan.