Olisipa enemmän rahaa, niin kaikki olisi paremmin, uskoo moni. Jo hyvinkin nuoret ovat vakuuttuneita, että jos perheellä olisi enemmän rahaa, he voisivat saavuttaa enemmän. Lajilla ei oikeastaan ole väliä, mutta luonnollisesti tämä korostuu lajeissa, joihin käytetään paljon rahaa. Enemmän rahaa, on monen tulevaisuuden lupauksen selitys sille, ettei menestyksen viimeistä silausta saavutettu. Kilparatsastuksessa kadehditaan ja katkeroidutaan, koska raha. Koripallo- tai jalkapallokentillä urakoivat joutuvat etsimään syytä useammin itsestään. Entä jos olenkin vain ihan tavallinen urheilija?
Tarkempi tarkastelu ja se kuuluisa itseensä meneminen palauttaa todellisuuteen. Eikä nyt puhuta luovuttamisesta, sillä minä haluan koko ajan tulla paremmaksi ratsastajaksi. Minä tuskin kuitenkaan olisin yhtään tämän ihmeellisempi ratsastaja, vaikka minulla olisi ollut elämäni aikana enemmän rahaa käyttää hevosiin ja valmentautumiseen. Olisitko sinä? Rahalla ei yleensä pystytä muuttamaan asennetta, rakennetta tai muuten korvien väliä. Raha ei tekisi minusta fyysisesti joustavampaa eikä opettaisi minua ratsastamaan suorituskykyisempiä hevosia. Raha ei tekisi minusta fiksumpaa. Rahan hyvä puoli voisi olla se, että se auttaisi pääsemään sokeasta uskosta rahan autuaaksitekevään voimaan.
Tietysti rahalla voisi ostaa itselleen enemmän aikaa ja kuvitella, että työnteosta vapautuvalla ajalla saisi kerrytettyä kaikki puuttuvat taidot, mutta menisikö se silloinkaan ihan niin? En tiedä sinusta, mutta en minä olisi koskaan päässyt ratsastuksen huipulle, vaikka käytössäni olisi ollut mitkä rahamassat ja hevoset ja huipulla en nyt tarkoita kotimaan kansallista kisaamista. Minun tapauksesssani teini-ikäisenä raha olisi auttanut ihan jo siinä, että olisi ollut hevonen, jolla ratsastaa kilpaa. Silti olen kokenut tarpeettomaksi kahdehtia niitä, joilla tuo mahdollisuus on ollut. Heistäkin vain pieni pisara on päässyt etenemään vielä pidemmälle eikä se ole enää ollut mahdollista omalla rahalla. Kaikessa huippu-urheilussa on selvää, että rahoitus on aina löydettävä jostain ja huippu-urheilussa sponsorit hakeutuvat huippulahjakkaiden luo. Taviksille jää vanhempien rahoitus ja sen loppuessa hyvä harrastus. Monen kohtalo. Vielä useamman kohtalo on ratsastaa ihan vain omalla rahalla. Siksi minullakin oli niin hurjan pitkä ratsastustauko elämässäni, 15 vuotta.
Huippu-urheilijoilla on onneksi rahoituksen lisäksi jotain muutakin, mistä minä voin vain haaveilla: lahjakkuus, periksiantamattomuus, hurja harjoittelumoraali sekä huippu-urheilijan luonne erottavat huipulle päässeet niistä, jotka eivät sinne pääse. Katkeroituminen ja kadehtiminen ovat asenteita ja ne pitäisi pystyä korjaamaan ilman rahoitustakin. Niiden taakse on vain helppo mennä piiloon valittamaan.
Tarkempi tarkastelu ja se kuuluisa itseensä meneminen palauttaa todellisuuteen. Eikä nyt puhuta luovuttamisesta, sillä minä haluan koko ajan tulla paremmaksi ratsastajaksi. Minä tuskin kuitenkaan olisin yhtään tämän ihmeellisempi ratsastaja, vaikka minulla olisi ollut elämäni aikana enemmän rahaa käyttää hevosiin ja valmentautumiseen. Olisitko sinä? Rahalla ei yleensä pystytä muuttamaan asennetta, rakennetta tai muuten korvien väliä. Raha ei tekisi minusta fyysisesti joustavampaa eikä opettaisi minua ratsastamaan suorituskykyisempiä hevosia. Raha ei tekisi minusta fiksumpaa. Rahan hyvä puoli voisi olla se, että se auttaisi pääsemään sokeasta uskosta rahan autuaaksitekevään voimaan.
 |
| Älä silti luule, että olen lakannut haaveilemasta SUURIA! |
Tietysti rahalla voisi ostaa itselleen enemmän aikaa ja kuvitella, että työnteosta vapautuvalla ajalla saisi kerrytettyä kaikki puuttuvat taidot, mutta menisikö se silloinkaan ihan niin? En tiedä sinusta, mutta en minä olisi koskaan päässyt ratsastuksen huipulle, vaikka käytössäni olisi ollut mitkä rahamassat ja hevoset ja huipulla en nyt tarkoita kotimaan kansallista kisaamista. Minun tapauksesssani teini-ikäisenä raha olisi auttanut ihan jo siinä, että olisi ollut hevonen, jolla ratsastaa kilpaa. Silti olen kokenut tarpeettomaksi kahdehtia niitä, joilla tuo mahdollisuus on ollut. Heistäkin vain pieni pisara on päässyt etenemään vielä pidemmälle eikä se ole enää ollut mahdollista omalla rahalla. Kaikessa huippu-urheilussa on selvää, että rahoitus on aina löydettävä jostain ja huippu-urheilussa sponsorit hakeutuvat huippulahjakkaiden luo. Taviksille jää vanhempien rahoitus ja sen loppuessa hyvä harrastus. Monen kohtalo. Vielä useamman kohtalo on ratsastaa ihan vain omalla rahalla. Siksi minullakin oli niin hurjan pitkä ratsastustauko elämässäni, 15 vuotta.
Huippu-urheilijoilla on onneksi rahoituksen lisäksi jotain muutakin, mistä minä voin vain haaveilla: lahjakkuus, periksiantamattomuus, hurja harjoittelumoraali sekä huippu-urheilijan luonne erottavat huipulle päässeet niistä, jotka eivät sinne pääse. Katkeroituminen ja kadehtiminen ovat asenteita ja ne pitäisi pystyä korjaamaan ilman rahoitustakin. Niiden taakse on vain helppo mennä piiloon valittamaan.