Jokainen kehittyy omaa tahtiaan. Matkalla huipulle on monta mutkaa eivätkä kaikki meistä pääse mutkien ohi elinikänään. Jos välitavoitteista ja amatööriydestä ei saisi olla ylpeä, mistä sitten saa? Aika vähän jää jäljelle tyytyväisiä.
Inspiroiduin viimekeväisen ravintovalmentajani blogipostauksesta. Matkalla kohti parempaa huomista tulee hetkiä, jolloin itsekritiikki ottaa vallan. Peilistä omaa kehoa katsomalla jokainen voi varmasti sanoa, mistä kohtaa ja miten paljon pitäisi ottaa pois ja missä vaiheessa joku kohta omasta kropasta on näyttänyt paremmalta. Tämän perusteella me sitten määrittelemme myös ympärillämme olevista ihmisistä, ketkä ovat lihavia ja ketkä eivät. Kuten Mikko sanoo, toisen läski on aina jonkun toisen tavoite. Voi olla, että pudotettavaa olisi vielä 10kg, mutta jostainhan siinäkin on lähdetty liikkeelle.
Istuin tänään HIHSissä katsomassa Amateur Touria. Kun amatööriratsastus tuodaan ympäristöön, jossa on totuttu näkemään korkeita esteitä ja ammattimaista ratsastusta, itse kunkin kriittinen silmä huomaa yhden jos toisenkin ratsastuksessa parannettavaa ihan eri tavalla, kuin jos katsottaisiin kansallisia kilpailuja ulkokentällä. Kaikki ratsastajat ovat siellä kutienkin ratsastamassa omaa unelmaansa omalla tasollaan, eivät esittämässä ammattilaisia eikä heitä pidä siitä tuomita. Hatun nosto heille siitä, sillä siinähän koko Amateur Tourin idea on: tarjota amatööreille mahdollisuus ratsastaa ammattilaisten olosuhteissa. Se on mahdollisuus tuntea pienen hetken verran, että kaikki se rahanmeno, sateessa ja myrskyssä ratsastaminen sekä paskan lappaminen voisi vaihtua suuriin areenoihin ja Hockun kuulutusääneen, jonka jälkeen monikin esittää jännittynyttä ratsastusta: lähtövuorossa seuraavana MINÄ JA MINUN HEVOSENI!
Houkuttelevaa. Vaikka ihan pirun kallista! Mutta niinhän unelmat yleensä ovat.
Inspiroiduin viimekeväisen ravintovalmentajani blogipostauksesta. Matkalla kohti parempaa huomista tulee hetkiä, jolloin itsekritiikki ottaa vallan. Peilistä omaa kehoa katsomalla jokainen voi varmasti sanoa, mistä kohtaa ja miten paljon pitäisi ottaa pois ja missä vaiheessa joku kohta omasta kropasta on näyttänyt paremmalta. Tämän perusteella me sitten määrittelemme myös ympärillämme olevista ihmisistä, ketkä ovat lihavia ja ketkä eivät. Kuten Mikko sanoo, toisen läski on aina jonkun toisen tavoite. Voi olla, että pudotettavaa olisi vielä 10kg, mutta jostainhan siinäkin on lähdetty liikkeelle.
Istuin tänään HIHSissä katsomassa Amateur Touria. Kun amatööriratsastus tuodaan ympäristöön, jossa on totuttu näkemään korkeita esteitä ja ammattimaista ratsastusta, itse kunkin kriittinen silmä huomaa yhden jos toisenkin ratsastuksessa parannettavaa ihan eri tavalla, kuin jos katsottaisiin kansallisia kilpailuja ulkokentällä. Kaikki ratsastajat ovat siellä kutienkin ratsastamassa omaa unelmaansa omalla tasollaan, eivät esittämässä ammattilaisia eikä heitä pidä siitä tuomita. Hatun nosto heille siitä, sillä siinähän koko Amateur Tourin idea on: tarjota amatööreille mahdollisuus ratsastaa ammattilaisten olosuhteissa. Se on mahdollisuus tuntea pienen hetken verran, että kaikki se rahanmeno, sateessa ja myrskyssä ratsastaminen sekä paskan lappaminen voisi vaihtua suuriin areenoihin ja Hockun kuulutusääneen, jonka jälkeen monikin esittää jännittynyttä ratsastusta: lähtövuorossa seuraavana MINÄ JA MINUN HEVOSENI!
Houkuttelevaa. Vaikka ihan pirun kallista! Mutta niinhän unelmat yleensä ovat.