Talvi tulee ja maneesissa on tylsää. Maastoon ei pääse, kun kaikki paikat on jäässä. Laiduntamaan ei kuulemma saa mennä, vaikka kaikkialla vihertää ja miten yrittäisi sanoa, että pääsen tästä portista itsekin ja pysyn tuolla sovitulla alueella, että kärräätkää te vain kakkaa, älkää minusta huolehtiko. Mitä tehdä, jotta mieli pysyy virkeänä? Minäpä kerron.
Hoksasin tuossa taannoin, että tuo ihminen pyytää minulta kahdenlaisia pysähdyksiä. Ensimmäiset ovat sellaisia täysin tarpeettomia ja merkityksettömiä. Se vain haluaa, että pysähdyn ja sitten kun olen juur pysähtynyt tai pysähtymässä, se haluaakin minut taas liikkeelle. Se niin kuin keskeyttää sen kaiken minun tekemiseni. Sitten on niitä pysähdyksiä, joilla on tarkoitus: pysähdytään vetämään verhoja peilien eteen, pysähdytään laittamaan maneesin valoja päälle ja pois tai pysähdytään ottamaan talikolla kakkaa maasta. Sitten viedään sitä lantaa lantalaan. Tästä teille jo kerroinkin viime kirjeessä.
Tähän liittyykin tämä hauska leikki. Kun maneesissa on paljon hevosia, muttei yhtään ihmistä irrallaan, on kätevää kakkailla vähän sinne sun tänne. Se tarkoittaa, että mennään vähän väliä hakemaan talikkoa, minä kävelen sen kakan viereen, pysähdyn, odotan ja sitten tulee kehuja.
Mutta tässä tulee vinkki: minä sanoin yhdelle kaverille, että pistäs kakaten, minä siivoan. Olin nimittäin varma, että me siivotaan, koska arvasin tuon naisen haluavan näyttää taitoni tämän minun asuinpaikkani omistajalle. Silloin kun ollaan siellä maneesissa yksin, tuo nainen ottaa ne kakat vasta ihan lopuksi; muiden läsnäollessa korjaillaan jatkuvasti. Se on tuo ihmisten turhamaisuus ja näyttämisenhalu, mitkä auttavat meitä hevosia joskus näinkin.
Yksinjumpatessa ei ilmesisestiole ketään, kenelle pitäisi rehvastella minun taidoillani. Mutta tiedättekö, silloin minä pistän muuten parastani. Teen ne kaikki pysähdykset ja muut voikat ja loikat tosi hienosti. Ei tartte sitten niitäkään näyttää muille.
Kiusa se on pienikin kiusa.
Päde
Hoksasin tuossa taannoin, että tuo ihminen pyytää minulta kahdenlaisia pysähdyksiä. Ensimmäiset ovat sellaisia täysin tarpeettomia ja merkityksettömiä. Se vain haluaa, että pysähdyn ja sitten kun olen juur pysähtynyt tai pysähtymässä, se haluaakin minut taas liikkeelle. Se niin kuin keskeyttää sen kaiken minun tekemiseni. Sitten on niitä pysähdyksiä, joilla on tarkoitus: pysähdytään vetämään verhoja peilien eteen, pysähdytään laittamaan maneesin valoja päälle ja pois tai pysähdytään ottamaan talikolla kakkaa maasta. Sitten viedään sitä lantaa lantalaan. Tästä teille jo kerroinkin viime kirjeessä.
Tähän liittyykin tämä hauska leikki. Kun maneesissa on paljon hevosia, muttei yhtään ihmistä irrallaan, on kätevää kakkailla vähän sinne sun tänne. Se tarkoittaa, että mennään vähän väliä hakemaan talikkoa, minä kävelen sen kakan viereen, pysähdyn, odotan ja sitten tulee kehuja.
Mutta tässä tulee vinkki: minä sanoin yhdelle kaverille, että pistäs kakaten, minä siivoan. Olin nimittäin varma, että me siivotaan, koska arvasin tuon naisen haluavan näyttää taitoni tämän minun asuinpaikkani omistajalle. Silloin kun ollaan siellä maneesissa yksin, tuo nainen ottaa ne kakat vasta ihan lopuksi; muiden läsnäollessa korjaillaan jatkuvasti. Se on tuo ihmisten turhamaisuus ja näyttämisenhalu, mitkä auttavat meitä hevosia joskus näinkin.
Yksinjumpatessa ei ilmesisestiole ketään, kenelle pitäisi rehvastella minun taidoillani. Mutta tiedättekö, silloin minä pistän muuten parastani. Teen ne kaikki pysähdykset ja muut voikat ja loikat tosi hienosti. Ei tartte sitten niitäkään näyttää muille.
Kiusa se on pienikin kiusa.
Päde
 |
| Auttakaa! Se vie minua maastoon tämän näköisenä! Näytän poliisilta. Tai hei, ehkä se on ihan hyväkin. Moni poni päältä poliisi, sanoo vanha sananlasku. |