Ruoho oli vihreää ja makeaa. Aurinko paistoi kuumana ja lämmitti selkää. Päde piti turvan visusti kiinni maassa, koska se tiesi vanhasta muistista, että tässä vaiheessa vuotta, kun syömisaikaa vielä kovasti rajattiin, nopein söi eniten. Niinpä se ei ihan kauheasti kiinnittänyt huomiota siihen, että laitumelle tuotiin toinenkin hevonen. Sivusilmällä Päde totesi, että viimekesäisestä Laidunsussusta oli kyse. Ihan jees, se tuumasi. Riittäähän tätä.
Jo toista kesää Päde tiesi, miten asia toimii. Kun on urheiltu, mennään pesulle ja sitten laiduntarhaan ja se oli varsin innokas toteuttamaan tätä kaavaa. Joinain päivinä ihminen tuli kesken päivän ja kuljetti sen pienen metsäpolun kautta päivätarhasta laiduntamaan. Näköyhteys päivätarhojen ja laitumen välillä kyllä säilyi, mutta se edellytti laiduntamista yhdessä tietyssä kulmassa. Ei se Pädelle ollut ongelma. Tallinpihaankin näkyi ja siellä oli aina kavereita. Ihminenkin partioi useasti lähettyvillä. Tänään oli sellainen päivä. Syömisen lomassa Päde nyökkäsi Laidunsussulle. ”Syödäänkö sillä tapaa lähekkäin, että voidaan huitoa paarmat pois yhdessä”, se kysyi. Laidunsussu nyökkäsi, ja näin tehtiin.
Oli asioita, joita Päde ei pystynyt ymmärtämään ja se oli se, että ihminen ei huomioinut sitä ensin. Jossain vaiheessa ihminen sitten tuli ja otti Laidunsussun narun päähän viedäkseen sen metsäpolkua pitkin päivätarhaan. Päde yritti lähteä myös, mutta nainen kielsi sitä. ”Odota”, se komensi, eikä Päde pystynyt ymmärtämään, miksi. ”Me ollaan ennenkin tultu yhdessä, mikä nyt on?”
Laidunsussu yritti pois kävellessään rauhoittaa Pädeä sanomalla, että kyllä se varmaan sinut kohta hakee. ”VARMAAN? EI SE RIITÄ!”, Päde huusi. Laidunsussu käveli jo matkan päässä ja huusi olkansa yli, että tulee se. Ihminenkin siihen, että älä riehu Päde, minä tulen pian.
![]()
Näköyhteys päivätarhoihin säilyi, mutta nyt huolestuivat muutkin hevoset. Päden Tyttis, joka oli jäänyt päivätarhaan murjottamaan, huusi hätääntyneelle Pädelle ohjeita. ”Mä en pääse tämän aidan yli hakemaan, mutta eikö siitä pääse yli? Hyppää!” Samassa havahtuivat muutkin. ”JÄTTIKÖ SE SUT SINNE YKSIN?, huusi fwb-tamma. ”SKANDAALI!” Elämäntapahuolestunut Holstainer käänsi takapuolensa huudon suuntaan ja totesi yksikantaan, että nyt me kuollaan kaikki. ”EI ole mitään tehtävissä.” Ratsuponi huusi, että tule läpi, jos et pääse yli. ”Ei kai nyt suomenhevosta yksi sähkölanka pidättele?”
Päde otti muutaman kierroksen rajua pukkilaukkaa. ”MINUA EI VOI KOHDELLA NÄIN! MINUN PITI PÄÄSTÄ ENSIN!” Ja samassa se näki naisen tulevan sen luo. Vielä riitti sieraimissa puhinaa, mutta naisen läsnäolo sai sen tekemään äkkijarrutuksen portille. ”Mitä sinä meuhkaat”, nainen kysyi hämmästyneenä, ja Päde heilautti harjaansa samalla kun kuopaisi jalkaansa sen merkiksi, että nyt piti jo mennä. ”Sinä jätit minut”, se puhisi. ”Enkä jättänyt, en ikinä jätä”, nainen sanoi ja pujotti riimunnarua. ”Olet ennenkin jättänyt, mistä tiedän, ettet nyt jätä?”
Nainen huokasi ja niin teki Pädekin. Yhdessä ne lähtivät kävelemään metsäpolkua kohti päivätarhaa. Muut hevoset puhisivat, nyt jo helpotuksesta. Ärhäkkä Ratsuponi huusi vielä, että sano sille, että lukee niitä kirjoja, joissa sanotaan, että hevonen on laumaeläin. Päde oli mielestään jo rauhoittunut, mutta koska jotain teki mieli vielä tehdä, se otti ja tönäisi naista päällään. Nainen horjahti. ”Siitäs sait”, Päde puhalsi ilmaa sieraimistaan ja painoi päänsä vielä ruohomättäälle. Sitten se unohti koko jutun.
Jo toista kesää Päde tiesi, miten asia toimii. Kun on urheiltu, mennään pesulle ja sitten laiduntarhaan ja se oli varsin innokas toteuttamaan tätä kaavaa. Joinain päivinä ihminen tuli kesken päivän ja kuljetti sen pienen metsäpolun kautta päivätarhasta laiduntamaan. Näköyhteys päivätarhojen ja laitumen välillä kyllä säilyi, mutta se edellytti laiduntamista yhdessä tietyssä kulmassa. Ei se Pädelle ollut ongelma. Tallinpihaankin näkyi ja siellä oli aina kavereita. Ihminenkin partioi useasti lähettyvillä. Tänään oli sellainen päivä. Syömisen lomassa Päde nyökkäsi Laidunsussulle. ”Syödäänkö sillä tapaa lähekkäin, että voidaan huitoa paarmat pois yhdessä”, se kysyi. Laidunsussu nyökkäsi, ja näin tehtiin.
Oli asioita, joita Päde ei pystynyt ymmärtämään ja se oli se, että ihminen ei huomioinut sitä ensin. Jossain vaiheessa ihminen sitten tuli ja otti Laidunsussun narun päähän viedäkseen sen metsäpolkua pitkin päivätarhaan. Päde yritti lähteä myös, mutta nainen kielsi sitä. ”Odota”, se komensi, eikä Päde pystynyt ymmärtämään, miksi. ”Me ollaan ennenkin tultu yhdessä, mikä nyt on?”
Laidunsussu yritti pois kävellessään rauhoittaa Pädeä sanomalla, että kyllä se varmaan sinut kohta hakee. ”VARMAAN? EI SE RIITÄ!”, Päde huusi. Laidunsussu käveli jo matkan päässä ja huusi olkansa yli, että tulee se. Ihminenkin siihen, että älä riehu Päde, minä tulen pian.
Näköyhteys päivätarhoihin säilyi, mutta nyt huolestuivat muutkin hevoset. Päden Tyttis, joka oli jäänyt päivätarhaan murjottamaan, huusi hätääntyneelle Pädelle ohjeita. ”Mä en pääse tämän aidan yli hakemaan, mutta eikö siitä pääse yli? Hyppää!” Samassa havahtuivat muutkin. ”JÄTTIKÖ SE SUT SINNE YKSIN?, huusi fwb-tamma. ”SKANDAALI!” Elämäntapahuolestunut Holstainer käänsi takapuolensa huudon suuntaan ja totesi yksikantaan, että nyt me kuollaan kaikki. ”EI ole mitään tehtävissä.” Ratsuponi huusi, että tule läpi, jos et pääse yli. ”Ei kai nyt suomenhevosta yksi sähkölanka pidättele?”
Päde otti muutaman kierroksen rajua pukkilaukkaa. ”MINUA EI VOI KOHDELLA NÄIN! MINUN PITI PÄÄSTÄ ENSIN!” Ja samassa se näki naisen tulevan sen luo. Vielä riitti sieraimissa puhinaa, mutta naisen läsnäolo sai sen tekemään äkkijarrutuksen portille. ”Mitä sinä meuhkaat”, nainen kysyi hämmästyneenä, ja Päde heilautti harjaansa samalla kun kuopaisi jalkaansa sen merkiksi, että nyt piti jo mennä. ”Sinä jätit minut”, se puhisi. ”Enkä jättänyt, en ikinä jätä”, nainen sanoi ja pujotti riimunnarua. ”Olet ennenkin jättänyt, mistä tiedän, ettet nyt jätä?”
Nainen huokasi ja niin teki Pädekin. Yhdessä ne lähtivät kävelemään metsäpolkua kohti päivätarhaa. Muut hevoset puhisivat, nyt jo helpotuksesta. Ärhäkkä Ratsuponi huusi vielä, että sano sille, että lukee niitä kirjoja, joissa sanotaan, että hevonen on laumaeläin. Päde oli mielestään jo rauhoittunut, mutta koska jotain teki mieli vielä tehdä, se otti ja tönäisi naista päällään. Nainen horjahti. ”Siitäs sait”, Päde puhalsi ilmaa sieraimistaan ja painoi päänsä vielä ruohomättäälle. Sitten se unohti koko jutun.