Lyöttymiä. Hankausjälkiä. Rupea ja ruven alta paljastuvaa vereslihaa. Hauteita. Rasvoja. Kun aloitin hevoseharrastuksen, moni hevonen oli satulan riisumisen jälkeen kävelevä todistusaineisto sopimattomasta satulasta. Erilaiset "lärvät", joiksi me romaaneita kutsuimme, kuuluivat vakiovarusteina joka satulaan. Me tytöt hoisimme, haudoimme ja rapsuttelimme. Me pesimme satulahuopia vanhempiemme pesukoneissa, jottei niitä olisi laitettu yhteispesuun levittämään sieniä, jota uskottiin lyöttymien aiheuttajaksi.
![]()
Läikät ovat kadonneet. Kolmekymmentä vuotta sitten hevosen - ainakin opetushevosen - selkään taidettiin laittaa se satula, joka oli vapaana ja ongelmat korjattiin romaaneilla, jos niilläkään. Oli rintaremmiä ja muuta vippaskonstia, joilla asioita pyrittiin korjaamaan. Mutta ketäpä kiinnosti rentona liikkuva hevonen. Kun selkä haluttiin pyöreäksi, laitettiin gramaanit...
Kirjoitin pari viikkoa sitten PS of Swedenin suitsista kertoessani seuraavasti: "Kun ihminen päättää nousta ratsaille, hänestä tulee vastuullinen. Kyse on vastuusta pitää huolta siitä, että hevonen pysyy kunnossa joutuessaan kantamaan ihmistä."- -"Jos kuitenkin käytämme apunamme vääränlaisia tai epäsopivia varusteita, teemme monenkertaisesti väärin hevosta kohtaan."
Me hoitajatytöt laitoimme annettujen ohjeiden mukaan hauteen ja levitimme voiteen. Pidimme huolta varusteista, etteivät ne levittäisi sientä toisiin hevosiin. Liimasimme keinoihoa suojaamaan auki olevaa selkää, jotta opetusehevonen saattoi tehdä työnsä. Reippaimmat taistelivat hoitohevoselleen paremmin sopivan satulan jonkun toisen opetushevosen jäljiltä. Emme me paljoa tienneet, mutta kyllä me yritimme pitää hevosista huolta kaikella sillä tietämyksellä, mitä meillä oli.
On silti ihan mahdollista, että emme aina edesauttaneet hevosten selkien paranemista. Mutta millä katkaistaan kierre, jossa hevosen selkä on ruvella ja jatkuvan työnteon takia haavat eivät pääse koskaan paranemaan? Lepo olisi ollut ratkaisu, mutta siihen ei ollut aikaa eikä varaa.
Ihmisten ajan- ja/tai rahanpuute on aina ja ikuisesti hevoselta pois eikä toinen koskaan täysin korvaa toista.
Läikät ovat kadonneet. Kolmekymmentä vuotta sitten hevosen - ainakin opetushevosen - selkään taidettiin laittaa se satula, joka oli vapaana ja ongelmat korjattiin romaaneilla, jos niilläkään. Oli rintaremmiä ja muuta vippaskonstia, joilla asioita pyrittiin korjaamaan. Mutta ketäpä kiinnosti rentona liikkuva hevonen. Kun selkä haluttiin pyöreäksi, laitettiin gramaanit...
Kirjoitin pari viikkoa sitten PS of Swedenin suitsista kertoessani seuraavasti: "Kun ihminen päättää nousta ratsaille, hänestä tulee vastuullinen. Kyse on vastuusta pitää huolta siitä, että hevonen pysyy kunnossa joutuessaan kantamaan ihmistä."- -"Jos kuitenkin käytämme apunamme vääränlaisia tai epäsopivia varusteita, teemme monenkertaisesti väärin hevosta kohtaan."
Me hoitajatytöt laitoimme annettujen ohjeiden mukaan hauteen ja levitimme voiteen. Pidimme huolta varusteista, etteivät ne levittäisi sientä toisiin hevosiin. Liimasimme keinoihoa suojaamaan auki olevaa selkää, jotta opetusehevonen saattoi tehdä työnsä. Reippaimmat taistelivat hoitohevoselleen paremmin sopivan satulan jonkun toisen opetushevosen jäljiltä. Emme me paljoa tienneet, mutta kyllä me yritimme pitää hevosista huolta kaikella sillä tietämyksellä, mitä meillä oli.
On silti ihan mahdollista, että emme aina edesauttaneet hevosten selkien paranemista. Mutta millä katkaistaan kierre, jossa hevosen selkä on ruvella ja jatkuvan työnteon takia haavat eivät pääse koskaan paranemaan? Lepo olisi ollut ratkaisu, mutta siihen ei ollut aikaa eikä varaa.
Ihmisten ajan- ja/tai rahanpuute on aina ja ikuisesti hevoselta pois eikä toinen koskaan täysin korvaa toista.
 |
| Selkähaude. |