Irtosuhteet vailla merkitystä

Mikä hevosen askellajeista on oikeaa ratsastusta? Kysymys ei koskaan pälkähtänyt mieleeni silloin, kun omistin hevosen. Onnistuneimmat ratsastustunnit saattoivat olla käynnin työstämistä. Estetunneista parhaiten muisti oppineensa pienillä esteillä tehdyistä teknisistä harjoitteista. Ja kuinka vaikea olikaan pelkillä puomeilla teetetty harjoitus, jossa puomien väliin piti sovittaa ensin neljä, sitten viisi ja lopulta kuusi laukka-askelta. Ei silloin tullut mieleenkään miettiä, että tuntia ei olisi saanut kutsua estetunniksi. Kun kaikki eteni ongelmitta ja tasaisesti, sitä ajatteli, että olemme kehittyneet ratsukkona. Sitä oli tyytyväinen ongelmattomasta elämästä.

Silti ratsastuskouluharrastajana saattaa huomata omaankin mieleen putkahtavan, että estetunnilla pitäisi oikeasti hypätä korkealta, kääntää, laukata ja kaahata. Kävelymaasto ei voi olla oikea maasto. Ja jos ratsastustunnilla ei tapahdu jotain kamalaa tai ennakoimatonta, hurjaa tai erikoista, mitään ei ole tapahtunut. Hyvin mennyt tunti ei ole onnistunut tunti. Hyvin mennyt tunti on jotain sellaista, mikä tapahtuu masentavasti mukavuusrajojen sisäpuolella. Silloin on saanut alleen pomminvarman suorittajan, jolla onnistuu muka omista taidoistaan huolimatta. Kaikki on vain minua. Minun ratsastamiseni, minun kehittymiseni, minun laukanvaihtoni, minun ratani ja ennen kaikkea minun rahani. Ei ole olemassa ratsukkoa, vakituista suhdetta. On vain lukematon määrä irtosuhteita, jotka ovat täynnä itsekkyyttä ja vailla merkitystä. Vailla tulevaisuutta.

Miten kummassa minäkin ajatuduin tähän? Minullahan on sentään ollut hevonen! Minä tiedän, mitä on olla hevossuhteessa! Ajattelenko minäkin opetushevosia salaa piirun verran enemmän urheiluvälineinä kuin jos ratsastaisin omaa hevostani? Sillehän kävelypäivä, jumppasarja, puomiharjoite ja muu kevyt työskentely aika ajoin tekisi vain hyvää. Omalla hevosella suoritettu käyntimaasto ei sitä paitsi koskaan tunnu yhtä kalliilta kuin jonkun muun omistamalla suoritettu käyntimaasto.

Oman hevosen kaikki askellajit ovat oikeaa ratsastusta. Tuntuu hirvittävän nololta saada itsensä kiinni itsekkyydestä. Siitä ei olisi kovin pitkä matka välinpitämättömyyteen.

Ensimmäinen Tintin kanssa hypätty hauta teki minusta maailman onnellisimman hevosenomistajan.

Maunomiehen kanssa hautatreenissä viime keväänä. No, yksi hauta muiden joukossa. Mauno eteni kuin tankki.