Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa Aamulehden haastattelussa 23.1.2018, miten vaikea alainen on suomalaisessa yhteiskunnassa tabu, josta ei puhuta. Keltikangas-Järvinen sanoo ääneen sen, minkä suurin osa meistä on todennut: työpaikoilla on ihmisiä, joita ei saada toimimaan rakentavasti. Silti yksikin tällainen henkilö riittää pilaamaan koko työyhteisön. Professori niin ikään muistuttaa, että suomalaiseen työkulttuuriin liittyy kaikkivoipuuden ajatus, joka ruumiillistuu johtajaan: johtajan katsotaan epäonnistuvan, mikäli hän ei saa työntekijää kuriin. Sen ei pitäisi antaa tapahtua, että yhden hankalan työntekijän annetaan tuhota monen ihmisen elämä ja oleminen. Lue juttu täältä.
Vaikka me hevosihmiset olisimme välttyneet työpaikoilla tällaisilta henkilöiltä, olemme takuulla törmänneet näihin tallilla. Meillä on usein tapana hehkuttaa, miten hevoset opettavat meille niin paljon, mutta samalla unohdetaan, että hevoset eivät opeta meille ihmismäistä, toisia kunnioittavaa käytöstä. Kaikki eläimet ovat meille lopulta vain omien tunteittemme peilejä ja silti moni ihan aikuinen ihminen pitää hevosta parhaimpana ymmärtäjänään. Ihan kuin me olisimme lauma keskenkasvuisia kakaroita itkemässä pahaa maailmaa, jossa kukaan ei meitä ymmärrä! Lohtua hevosilta toki varmasti saa, mutta lopulta eläimet ovat meille vain omien tunteidemme peilejä. Ne ovat tismalleen sitä, millaisiksi me ne kuvittelemme. Ihmiset sen sijaane ivät ole. Jos meiltä katoaa normaalit ihmiskontaktit ja sosiaaliset suhteet, me emme pian osaa olla toisten ihmisten kanssa. Mutta tämä onkin se kummallisuus, minkä me hevosihmiset tunnumme yksiselitteisesti hyväksyvän: "se on tosi hyvä hevosten kanssa, mutta ei oikein sellainen ihmis-ihminen." Eli siis kunhan ratsastaa hyvin ja hoitaa hevoset hienosti, ei muka tarvitse muuta. Miksei?
Tämän lisäksi talleille mahtuu niitä, jotka elävät ikuisessa vastarintaliikkeessä. He kyttäävät muita, juoruilevat, keräävät ympärilleen "meitä" ja laskevat toiset "muiksi". He voivat pienillä asioilla tehdä tallinpitäjän ja tallikavereiden elämästä helvettiä ja tappaa työmotivaation tallityöntekijöiltä. Joskus heistä voi olla vaikea päästä eroon. He eivät koe olevansa hankalia, vaan oikeassa, eivätkä he halua lähteä minnekään, vaan he haluavat muutosta. Mikä se muutos sitten on, sitä ei monikaan tiedä. Jos heillä ei ole nälkä, heitä paskattaa. Asiat ovat aina pielessä. Tämän porukan kanssa pinna kiristyy ja verenpaine nousee. Heidän meriittinsä eivät sitä paitsi ole samat kuin edellisellä ryhmällä, joten heille ei juuri heru ymmärrystä, sen sijaan pian koko yhteisö voi pahoin. Lopulta käy, niin kuin koulukiusaamistapauksistakin on tuttua: kiusatut siirtyvät muualle ja kiusaajat jäävät.
Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että työpaikoillakaan me ihmiset emme voi olla kuin lapsilauma, jota yksi aikuinen eli esimies paimentaa. Aikuisella ihmisellä on vastuu käytöksestään ja hänen tulee käyttäytyä hyvin. Työpaikoille ei pitäisi voida tulla kiukuttelemaan raskasta elämää ja purkamaan pahaa oloa muihin. Samaa pätee luonnollisesti myös harrastuspaikkoihin.
Meillä jokaisella on velvollisuus käyttäytyä ja hoitaa hommamme. Jos joka paikassa sattumalta kohtaa samanlaisia vaikeuksia, vika ei voi aina olla muissa.
Vaikka me hevosihmiset olisimme välttyneet työpaikoilla tällaisilta henkilöiltä, olemme takuulla törmänneet näihin tallilla. Meillä on usein tapana hehkuttaa, miten hevoset opettavat meille niin paljon, mutta samalla unohdetaan, että hevoset eivät opeta meille ihmismäistä, toisia kunnioittavaa käytöstä. Kaikki eläimet ovat meille lopulta vain omien tunteittemme peilejä ja silti moni ihan aikuinen ihminen pitää hevosta parhaimpana ymmärtäjänään. Ihan kuin me olisimme lauma keskenkasvuisia kakaroita itkemässä pahaa maailmaa, jossa kukaan ei meitä ymmärrä! Lohtua hevosilta toki varmasti saa, mutta lopulta eläimet ovat meille vain omien tunteidemme peilejä. Ne ovat tismalleen sitä, millaisiksi me ne kuvittelemme. Ihmiset sen sijaane ivät ole. Jos meiltä katoaa normaalit ihmiskontaktit ja sosiaaliset suhteet, me emme pian osaa olla toisten ihmisten kanssa. Mutta tämä onkin se kummallisuus, minkä me hevosihmiset tunnumme yksiselitteisesti hyväksyvän: "se on tosi hyvä hevosten kanssa, mutta ei oikein sellainen ihmis-ihminen." Eli siis kunhan ratsastaa hyvin ja hoitaa hevoset hienosti, ei muka tarvitse muuta. Miksei?
Tämän lisäksi talleille mahtuu niitä, jotka elävät ikuisessa vastarintaliikkeessä. He kyttäävät muita, juoruilevat, keräävät ympärilleen "meitä" ja laskevat toiset "muiksi". He voivat pienillä asioilla tehdä tallinpitäjän ja tallikavereiden elämästä helvettiä ja tappaa työmotivaation tallityöntekijöiltä. Joskus heistä voi olla vaikea päästä eroon. He eivät koe olevansa hankalia, vaan oikeassa, eivätkä he halua lähteä minnekään, vaan he haluavat muutosta. Mikä se muutos sitten on, sitä ei monikaan tiedä. Jos heillä ei ole nälkä, heitä paskattaa. Asiat ovat aina pielessä. Tämän porukan kanssa pinna kiristyy ja verenpaine nousee. Heidän meriittinsä eivät sitä paitsi ole samat kuin edellisellä ryhmällä, joten heille ei juuri heru ymmärrystä, sen sijaan pian koko yhteisö voi pahoin. Lopulta käy, niin kuin koulukiusaamistapauksistakin on tuttua: kiusatut siirtyvät muualle ja kiusaajat jäävät.
Keltikangas-Järvinen muistuttaa, että työpaikoillakaan me ihmiset emme voi olla kuin lapsilauma, jota yksi aikuinen eli esimies paimentaa. Aikuisella ihmisellä on vastuu käytöksestään ja hänen tulee käyttäytyä hyvin. Työpaikoille ei pitäisi voida tulla kiukuttelemaan raskasta elämää ja purkamaan pahaa oloa muihin. Samaa pätee luonnollisesti myös harrastuspaikkoihin.
Meillä jokaisella on velvollisuus käyttäytyä ja hoitaa hommamme. Jos joka paikassa sattumalta kohtaa samanlaisia vaikeuksia, vika ei voi aina olla muissa.
"Kun työn ja yksityiselämän raja on hälvennyt ja persoonallisuutta on alettu korostaa, aikuiset ihmiset ovat voineet alkaa käyttäytyä töissä huonosti sen varjolla, että heillä on vaikeuksia. Tietenkin tarvitaan empatiaa vaikeuksissa olevaa kohtaan ja joskus voi tulla ohimenevä tunteenpurkaus, mutta elämän vaikeuksia ei voi vuodesta toiseen käyttää tekosyynä huonolle käytökselle."
Liisa Keltikangas- Järvinen
